IL paljasti silmiemme edessä tehdyn ”vedätyksen” – näin Mika Lehtimäki vastasi
Iltalehti on julkaissut verkkosivuillaan pitkän jutun otsikolla ”IL paljastaa Suomi-urheilun vedätyksen – pomot peittelevät heikkoa menestystä”. Asiassa käsitellään suomalaisen huippu-urheilun saamaa suurta taloudellista tukea, joka ei ole vielä johtanut isoon menestykseen.
Jutussa muistutetaan esimerkiksi, että huippu-urheilun muutosryhmä (Humu) asetti vuonna 2012 tavoitteekseen, että Suomi on Pohjoismaiden paras urheilumaa vuonna 2020.
Tavoite ei ole toteutunut millään mittarilla. Jos katsotaan esimerkiksi olympiamenestystä, menevät Ruotsi ja etenkin Norja aivan erilaista menoa.
Mika Lehtimäki on yksi jutussa esille nousevista henkilö. Lehtimäki jätti keväällä Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajana.
Mies teki teki Iltalehdelle selväksi, että Humun asettama tavoite ei ollut tästä maailmasta.
– Ei lähitulevaisuudessakaan ole mitään mahdollisuuksia siihen, jos se lasketaan olympiamitalimenestyksellä. Meillä on kaksi Pohjoismaata aika kaukana edellä, Lehtimäki kommentoi Iltalehdelle.
Tästä Iltalehden pitkä juttu, jossa enemmän muun muassa Mika Kojonkosken roolista.
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu