Venäjän temppu oli viimeinen pisara – Hiihtoliitolta raju reaktio

Suomen Hiihtoliitto on esittänyt voimakkaan kannanoton venäläisten ja valkovenäläisten osallistumisesta kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n syyskokoukseen.
– FIS sulki keväällä Venäjän ja Valko-Venäjän ulos kansainvälisistä kilpailuista, mutta kielto ei rajoita maiden edustajien osallistumista FIS:n kokouksiin. Hiihtoliiton näkemyksen mukaan Venäjän ja Valko-Venäjän edustajilta tulee jatkossa poistaa asema kansainvälisissä lajiliitoissa, kuten hallituksissa ja järjestökomiteoissa. Hiihtoliitto ei kuitenkaan tule boikotoimaan syyskokousta, koska poisjäänti kasvattaisi Venäjän ja Valko-Venäjän vaikutusvaltaa kokouksessa, kerrotaan tiedotteessa.
Syyskokouksessa käsitellään esimerkiksi maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn asioita, kuten sääntöjä ja kilpailukalentereita.
– Suomen Hiihtoliitto pitää tärkeänä olla paikalla päättämässä paitsi tulevan kauden kulusta useilla urheilullisilla sektoreilla, myös tuomassa julki kielteisen kantansa Venäjän ja Valko-Venäjän osallistumiseen. Kokouksesta poisjäänti tarkoittaisi, ettemme voisi ottaa kantaa tärkeisiin asioihin, joihin Venäjä ja Valko-Venäjä voivat vaikuttaa. Sitä emme missään nimessä halua, kertoo Suomen Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen sanoo tiedotteella.
– Venäjän ja Valko-Venäjän poissulkeminen tulisi jatkossa laajentaa koskemaan urheilijoiden lisäksi myös luottamusjohtoa ja edustajistoa. Asia olisi pitänyt hoitaa virallista reittiä pitkin jo aiemmin samoin kuin urheilijoidenkin osalta. Tämän tulemme selkeästi tuomaan esille Zürichissä ja vaatimaan FIS Councililta poissulkemista, Hämäläinen päättää.
Norjan hiihtoliitto päättyi Suomesta poikkeavaan ratkaisuun. Se ei aio osallistua lainkaan tilaisuuksiin, jossa on mukana venäläisiä tai valkovenäläisiä edustajia.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Reetta Hurske astui esiin – nainen vahvisti nyt synkän käänteen
- Krista Pärmäkoski hempeili ystävänpäivän kunniaksi – pieni ero ei kauan kestä
- Annimari Korte sai autonsa huollosta – takakontista paljastui karu totuus
- Totuus paljastuu – Sami Jauhojärveltä selvä viesti
- Tämä yllätys oli liikaa – Jasmi Joensuu murtui kyyneliin Ylellä
- Ella Junnila astui esiin – piti puheenvuoron tärkeästä aiheesta
- Remi Lindholmin valmentajalta rumaa tekstiä IL:lle
- Yle: Kaisa Mäkäräinen ällisteli suomalaistähtien touhua MM-kisoissa
- Hiihtopiirit surun murtamia – Stefan Nieminen kuoli traagisesti
- Therese Johaug astui esiin ja myönsi ikävän totuuden – tämä kelpaa Kerttu Niskaselle
- Annimari Korte sai autonsa huollosta – takakontista paljastui karu totuus
- Lähdön hetki – Jasmi Joensuu jätti hyvästit rakkaalleen
- Tämä yllätys oli liikaa – Jasmi Joensuu murtui kyyneliin Ylellä
- Krista Pärmäkoski hempeili ystävänpäivän kunniaksi – pieni ero ei kauan kestä
- Totuus paljastuu – Sami Jauhojärveltä selvä viesti
- Krista Pärmäkoski joutui kohun keskelle Norjassa – lehti tavoitti tämän miehen
- Therese Johaug astui esiin ja myönsi ikävän totuuden – tämä kelpaa Kerttu Niskaselle
- Joukkuekaveri romahti MM-viestissä – Suvi Minkkiseltä selvä viesti naiselle
- Yle: Kaisa Mäkäräinen ällisteli suomalaistähtien touhua MM-kisoissa
- Ylen asiantuntija sanoi ääneen karun totuuden Suvi Minkkisestä – ei siitä mihinkään pääse