Mikä sotku – urheilutähdeltä skandaalinkäryinen seksiväite tunnetusta naisjuontajasta
Kamppailulajien maailmaan liittyy paljon kulissien takaista draamaa. Yksi melkoinen sotku on nähty viime päivinä Pohjois-Amerikassa.
Kaikki alkoi, kun australialainen UFC-ottelija Megan Anderson esitti ikäviä väitteitä saamastaan kohtelusta Glory MMA and Fitness -salilla. Anderson ei ollut tyytyväinen saamaansa valmennukseen ennen mestaruusottelua Amanda Nunesia vastaan. Salilla myös treenannut Jeff Molina ei niellyt Andersonin väitteitä.
Molinan mukaan Andersonin valmistautuminen ei ollut ammattimainen. Korkki oli auki, ja nainen hakkasi surutta treenikavereita, jotka eivät olleet samalla tasolla hänen kanssaan. Harjoittelukaan ei maistunut kunnolla.
Twitter-sotku sai ikävän käänteen, kun eräs fani nosti esiin salilla valmentavan James Krausen nimen ja väitti Andersonin harrastaneen seksiä miehen kanssa. Anderson vastasi yllättäen viestiin Twitterissä.
– Sinun pitäisi itse asiassa kysyä (Laura) Sankolta tuosta asiasta… kuittasi Anderson viestissä, jonka hän poisti nopeasti.
Laura Sanko harjoitteli siis samalla salilla. Hän on nykyään toimittajana UFC:ssä ja yksi tv-lähetysten kasvoista. Tilanteesta tekee kiusallisen se, että sekä Sanko ja Krause ovat naimisissa. Anderson ja Sanko olivat pitkään lämpimissä väleissä. Heillä oli esimerkiksi yhteinen podcast.
- New Yorkin maratonilla järkyttävä kuolemantapaus – viimeiset viestit koskettavat
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Krista Rikan uralla merkittävä käänne – valmentaja jättää tehtävänsä
- Kaksinkertainen olympiavoittaja lopettaa uransa – vakava onnettomuus muutti kaiken
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
