Muhiiko hiihdon MM-kisoissa täysi suomalaiskatastrofi? – IS:lle lyötiin selvää tekstiä

Kerttu Niskasen kakkossija oli Tour de Skin suuri suomalainen kohokohta. Myös Krista Pärmäkoski olisi taistellut jopa naisten Tourin voitosta ilman ikävää sairastumistaan.
Suomen miesten meno oli kuitenkin huolestuttavaa. Koronaa marras–joulukuussa potenut Iivo Niskanen jätti Tourin odotetusti kesken ja hakee vielä kuntoaan.
Tourin suomalaismiehistä Perttu Hyvärinen jäi kuitenkin kauas kärjestä. Hänen lisäkseen vain Markus Vuorela pääsi maaliin.
Arsi Ruuskanen, Remi Lindholm, Joni Mäki ja Ristomatti Hakola eivät toki olleet mukana Tourilla, mutta myös monella heistä on ollut sairastumisia. Tilanne näyttää huolestuttavalta, sillä Planican MM-kisat ovat helmi–maaliskuussa.
Kiinnostaako hiihto? Liity Facebook-ryhmäämme Talviurheilun olohuone!
Ilta-Sanomat kertoo tiedustelleensa miesten hiihtomaajoukkueen tilanteesta päävalmentaja Teemu Pasaselta. Tämä ei allekirjoita väitettä, että miesten joukkue olisi täysin sekaisin.
– En näe sitä noin. Meillä on monta kovaa syömähammasta kotona harjoittelemassa. Tourissa oli Hyvärinen, joka voi olla kova tuloksen tekijä MM-kisoissa. Iivo on varmasti kunnossa. Hän kävi Tourissa kokeilemassa, pystyykö jo hiihtämään. Kalusto-ongelmien vuoksi tulosta ei tullut, joten hän jätti Tourin muutamaan starttiin. En ole Iivosta huolissani, vaan hän on hyvässä kunnossa, linjasi Pasanen Ilta-Sanomille.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää