Janne Ahonen antoi palaa Ylellä – ei voinut käsittää näkemäänsä

Planican MM-kisat eivät ole edenneet täysin ilman järjestäjien sekoilua. Tuosta sekoilusta kärsivät sunnuntaina yhdistetyn urheilijat.
Sunnuntaina kilpailtiin yhdistetyn sekajoukkuekilpailu. Sen mäkiosuus pääsi kuitenkin käyntiin lähes kaksi tuntia ilmoitettua myöhemmin.
Alastulorinteen kunto oli sen verran huono, että sitä jouduttiin kunnostamaan. Kaiken nähnyt mäkilegenda Janne Ahonen ällisteli järjestäjien touhua Planicassa.
Lisää keskustelua hiihtolajeista Talviurheilun olohuoneessa.
Ahonen ei voinut ymmärtää, miksi pelipaikalla alettiin tamppaamaan uutta lunta kiinni vanhaan. Se olisi pitänyt ennemminkin ottaa pois.
– Se vauhtimäen latu on hyvä jääränni. Siinä hypätään suksilla, joissa on iso hiontakuvio pohjassa, jotta se luistaa jäällä kovaa. Sellaisella pohjalla kun tulee vitilumeen, uuteen lumeen alas, se nappaa kiinni helposti. Siinä olisi pitänyt heti raapia uudet lumet pois, Ahonen avautui Ylellä.
Sloveniassa on kovat mäkihyppyperinteet. Ylen toinen asiantuntija Petter Kukkonen ihmettelikin myös erikoista mokaa.
– Planicassa on kuitenkin on totuttu järjestämään kilpailuja vuosien aikana. Onneksi homma saatiin kuntoon nopeasti, Kukkonen sanoi Ylelle.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Reetta Hurske astui esiin – nainen vahvisti nyt synkän käänteen
- Krista Pärmäkoski hempeili ystävänpäivän kunniaksi – pieni ero ei kauan kestä
- Annimari Korte sai autonsa huollosta – takakontista paljastui karu totuus
- Totuus paljastuu – Sami Jauhojärveltä selvä viesti
- Tämä yllätys oli liikaa – Jasmi Joensuu murtui kyyneliin Ylellä
- Ella Junnila astui esiin – piti puheenvuoron tärkeästä aiheesta
- Remi Lindholmin valmentajalta rumaa tekstiä IL:lle
- Yle: Kaisa Mäkäräinen ällisteli suomalaistähtien touhua MM-kisoissa
- Hiihtopiirit surun murtamia – Stefan Nieminen kuoli traagisesti
- Therese Johaug astui esiin ja myönsi ikävän totuuden – tämä kelpaa Kerttu Niskaselle
- Annimari Korte sai autonsa huollosta – takakontista paljastui karu totuus
- Lähdön hetki – Jasmi Joensuu jätti hyvästit rakkaalleen
- Tämä yllätys oli liikaa – Jasmi Joensuu murtui kyyneliin Ylellä
- Krista Pärmäkoski hempeili ystävänpäivän kunniaksi – pieni ero ei kauan kestä
- Totuus paljastuu – Sami Jauhojärveltä selvä viesti
- Krista Pärmäkoski joutui kohun keskelle Norjassa – lehti tavoitti tämän miehen
- Therese Johaug astui esiin ja myönsi ikävän totuuden – tämä kelpaa Kerttu Niskaselle
- Joukkuekaveri romahti MM-viestissä – Suvi Minkkiseltä selvä viesti naiselle
- Yle: Kaisa Mäkäräinen ällisteli suomalaistähtien touhua MM-kisoissa
- Ylen asiantuntija sanoi ääneen karun totuuden Suvi Minkkisestä – ei siitä mihinkään pääse