Mari Ederin kertoi uransa päättyvän – nainen myönsi nyt karun totuuden

Ampumahiihtäjä Mari Eder lopettaa uransa. Nainen kertoo asiasta Instagram-päivityksessään.
Eder pohti jo viime kauden jälkeen uransa lopettamista. Hän päätti kuitenkin lopulta jatkaa. Tämän sesongin alkupuolella naiselta nähtiin hyviä suorituksia. Vire katosi kuitenkin pahasti sesongin edetessä.
– Vaikka kauden lopusta tuli terveysongelmien sävyttämä, olen iloinen että viime keväänä valitsin tämän tien vielä kerran, ja toteutin sen omalla tavallani. Intohimon ja kovan työn tuloksena palasin vielä kerran elämäni huippukuntoon ja mukaan kärkikamppailuihin, aloitti Eder päivityksessä.
– Tavoittelin viimeistä askelta, tasaisuutta ja läpimurtoa koko urani ajan, mutta momenttumien ollessa käsillä, en tarpeeksi usein pystynyt kääntämään niitä voitokseni. Koen että yksi näistä hetkistä oli käsissäni myös tämän vuoden tammikuussa, selvitti Eder.
Eder myönsi tavoitelleensa luonnollisesti arvokisamitalia. Hän myönsi nyt hyväksyneensä karun totuuden asian suhteen.
– Unelmoin jokaisen huippu-urheilijan tavoin henkilökohtaisesta arvokisamitalista. Se on kuitenkin suomalaisessa urheilussa ollut aina vain harvojen herkkua, ja lopulta joudun myöntämään että minun taidot, työnteko tai lahjakkuus ei siihen riittänyt. Vaikka parhaimmillani MM 4. sijalla lähelle pääsinkin, niin totuuden nimessä myönnettäköön että olin myös aivan liian monta kertaa aivan liian kaukana.
Eder ylsi urallaan kolme kertaa palkintopallille maailmancupissa. Voittoja tuli kaksi.
Suosittu suomalaisurheilija teki päivityksessä selväksi olevansa sinut ratkaisunsa kanssa. Kaikki laitettiin peliin.
– Nyt päätepisteessä on kuitenkin rauhaa. Loppumetreillä opin myös arvostamaan itse sitä valtavaa työmäärää ja sitoutumista, minkä tämä on vaatinut. Ymmärrys siitä, että on laittanut itsensä 100% peliin, auttaa lopulta hyväksymään sen mitä viivan alle jää. Odotan jo uusia haasteita, joissa pystyn käyttämään kaikkea oppimaani ja vahvuuksiani hyväkseni.
– Olen saanut koti kasvatuksessa ison annoksen rehellistä suora-selkäisyyttä ja vastuunkantoa sekä ohjeistuksen auttaa muita aina kuin se on mahdollista. Koen että olen pystynyt elämään näiden arvojen mukaisesti myös huippu-urheilun haastavassa ympäristössä ja myös läpi omien vaikeiden aikojen, viestitti Eder ja kiitti kaikkia häntä auttaneet.
Ederin päivityksen kommenttiosio täyttyi onnitteluista ja kauniisti kommenteista.
Monet naisampumahiihtäjät lopettavat uransa tähän kauteen. Denise Herrmann-Wick, Marte Olsbu Röiseland, Anais Chevalier-Bouchet ja Tiril Eckhoff ovat esimerkiksi kertoneet, että ura on ohi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi