Se on nyt siinä: Sara Lappalainen teki rajun ratkaisun
Juoksija Sara Lappalainen on yleisurheilukesän yksi mielenkiintoisista suomalaisnimistä. Hänen viime kesänsä meni pieleen terveysmurheiden vuoksi.
Lappalainen oli vielä Tokion vuoden 2021 olympialaisissa hirmuiskussa. Hän tykitti 800 metrillä SE-ajan 1.59,41 ja 1 500 metrillä Suomen ennätyksen 4.02,35.
Viime hallikausi meni ikävästi pieleen. Siihen vaikutti alppimajasekoilu.
Lappalainen on tehnyt isoja ratkaisuja uransa suhteen. Hän vahvisti SUL:n tiedotteella, että päätös on nyt selvä: 1 500 metriä on hänen päämatkansa.
– Olemme valmentajani kanssa kääntäneet kelkkaa kohti tonnivitosta. Alan kilpailla enemmän sillä matkalla. Mutta kyllä kasinkin pitää kulkea vähintään entiseen malliin. Jos aikoo juosta 1500 metriä alle neljän minuutin, se vaatii kasilla alle kahden minuutin kuntoa, Lappalainen SUL:n tilaisuudessa.
Lappalainen vakuuttaa olevansa hyvässä iskussa. Hän harjoitteli hiljattain kolme viikkoa Portugalissa.
– Helteessä harjoittelu on kuulemma hyvää kestävyydelle, Lappalainen arvioi.
– Aion kilpailla suhteellisen paljon alkukesällä ja rakentaa tuloskuntoa rauhallisesti. Mutta voi se kulkea kovaa jo silloinkin. Toinen kilpailukausi osuu sitten pienen keskikesän harjoittelutauon jälkeen loppukesälle kohti MM-kisoja, selvitti nainen kesän suunnitelmia.
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Ranskan hiihtolupauksesta ikävä uutinen – taustalla vakava terveysongelma
- Jalkapallomaailma järkyttyi – vakava törmäys vaati lopulta 30-vuotiaan pelaajan hengen
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Jättiyllätys: Kalle Rovanperä tekee paluun!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon