Nooralotta Neziri veti johtopäätöksensä – päätyi rajuun ratkaisuun
Nooralotta Neziri on tehnyt vähitellen paluuta kuntoon viimevuotisen kantapääleikkauksen jälkeen. Nezirin tuloskunto ei ymmärrettävästi ole vielä ollut lähellä naisen elämän parasta.
Neziri paineli keskiviikkona Jyväskylän Motonet GP:ssä ajan 13,17. Neziri aloitti kauden 23. toukokuuta. Tuolloin hän tykitti lupauksia herättäneen ajan 13,04. Trendi on sen jälkeen ollut hieman laskeva.
Porilaistähti päätti nyt kirjoittaa asiasta sosiaalisen median puolella.
– Hei tyypit!! Hyvästä kauden avauksesta huolimatta kausi ei oo jatkunut ihan niin hyvin kuin olisin halunnut, aloitti Neziri.
– Leikkauksen jälkeisen kuntoutuksen johdosta ja siitä seuranneen hyvin vajaan harjoituskauden jälkeen ei homma ookkaan ihan niin helppoa kuin yleensä. Myös jalassa ollut pieni vaiva häiritsi aiempia viikkoja, jonka johdosta myös stressitaso on ollut aika korkea. Nyt siis kuitenkin juoksin kivuitta, mikä oli äärimmäisen positiivista, selvitti Neziri.
Neziri paljasti, että tilanne on ollut viime ajat varsin vaikea.
– Kroppa on kuitenkin ollut viime viikot pihalla kuin lumiukko, kun oon yrittänyt saada muutamassa kuukaudessa kasaan kisakuntoa ja sitten yllättäen taas kisat itsessään on olleet keholla ”pieni” shokki. Eli juoksu ei tunnu tällä hetkellä kauhean helpolta tai ”omalta”.
Neziri kertoi laittavansa pian pienen stopin harjoitteluunsa. Tarkoitus on tietenkin tehdä paluu entistä ehompana.
– Nyt koitetaan tehdä vähän enemmän palauttavaa harjoittelua ja pian alkaa myös pieni harjoitusjakso, jonka kautta uskon, että tälle kaudelle vielä löydetään tilanteeseen nähden miellyttävä tulostaso!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä