Oliver Helander kohtasi todellisen keihäslegendan – nykytähti aloitti pään aukomisen
Keihästähti Oliver Helander ei kilpaillut Kuortaneella. Hän oli kuitenkin pelipaikalla.
Helander säväytti aiemmin samalla viikolla Paavo Nurmi Gamesissa. Hän heitti huikean sarjan, jonka kruunu oli 87,32 metrin kaari.
Suomalaiset keihäänheittäjät eivät tehneet ihmeitä Kuortaneella. Alkuviikosta tuli lisää takapakkia, kun selvisi, että Toni Kuusela joutuu vetäytymään EM-joukkuekilpailuista. Suomea edustaa keihäänheiton osalta nyt Taneli Juutinen.
Helander kertoi Instagramissa seuranneensa Kuortaneen kisaa melkoisen legendan seurassa. Hän julkaisi yhteiskuvan Andreas Thorkildsenin kanssa.
Norjalainen voitti omalla urallaan esimerkiksi kaksi olympiakultaa ja oli Helanderia nykyään valmentavan Tero Pitkämäen kova kilpakumppani.
– Olisi voinut olla huonompaa seuraa, kun seurasin keihäänheittokisaa, kirjoitti Helander.
Päivitys sai myös huumorimiehet liikkeelle.
– Mutta (seura) voisi olla parempaakin, veisteli nykyinen keihästähti Julian Weber.
– On otettava se, mikä on saatavilla, kuittasi Thorkildsen hyvällä huumorilla.
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”