Sara Lappalainen teki muodonmuutoksen – uusi look tiputti leukoja lattiaan: ”Vau”
Juoksija Sara Lappalainen (aiemmin Kuivisto) nähdään pian kilpakentillä. Lappalainen juoksee Paavo Nurmen kisoissa 13. kesäkuuta. Matkana on tuolloin 1 500 metriä.
Lappalainen vahvisti huhtikuussa keskittyvänsä jatkossa aiempaa enemmän tuolle matkalle.
– Olemme valmentajani kanssa kääntäneet kelkkaa kohti tonnivitosta. Alan kilpailla enemmän sillä matkalla. Mutta kyllä kasinkin pitää kulkea vähintään entiseen malliin. Jos aikoo juosta 1500 metriä alle neljän minuutin, se vaatii kasilla alle kahden minuutin kuntoa, Lappalainen totesi SUL:n tiedotteella.
Lappalaisen Suomen ennätyslukemat noilla matkoilla (800 ja 1 500 metriä) ovat 1.59,41 ja 4.02,35. Hän juoksi nuo ajat Tokion olympialaisissa.
– Aion kilpailla suhteellisen paljon alkukesällä ja rakentaa tuloskuntoa rauhallisesti. Mutta voi se kulkea kovaa jo silloinkin. Toinen kilpailukausi osuu sitten pienen keskikesän harjoittelutauon jälkeen loppukesälle kohti MM-kisoja, selvitti Lappalainen kesän suunnitelmiaan.
Lappalainen on ehtinyt julkaista myös kuva- ja videomateriaalia sosiaalisessa mediassa. Hän oli viikonloppuna ilmeisesti ystäviensä häissä. Se tarkoitti käyntiä kauneushoitolassa.
Lappalainen esitteli muodonmuutostaan Instagramissa. Fanit ihastelivat näkemäänsä.
– Ai, että upea nainen olet, kirjoitti yksi.
– Vau, sanaili toinen.
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Krista Rikan uralla merkittävä käänne – valmentaja jättää tehtävänsä
- Kaksinkertainen olympiavoittaja lopettaa uransa – vakava onnettomuus muutti kaiken
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”