Topi Raitanen romahti rajusti – hyväksyi kisan jälkeen karun totuuden
Puolassa järjestettävät yleisurheilun EM-joukkuekilpailut eivät olleet suurta suomalaisjuhlaa juhannusaaton osalta. Vaikeaa oli esimerkiksi Topi Raitasella.
Viime viikolla Paavo Nurmi Gamesissa romahtanut Raitanen oli nytkin melkoinen vastaantulija. EM-kultamitalisti romahti 10:nneksi 3 000 metrin esteissä heikolla ajalla 8.39,93. Voiton vei Espanjan Daniel Arce kellotuksella 8.25,88.
Heikko meno veti Raitasen hiljaiseksi. Hän kommentoi juoksuaan SUL:n tiedotteella
– Reisi on tyhjä. Jotenkin nyt en kestä happoa yhtään, Raitanen avasi.
– Vauhtikestävyyttä olen harjoituksissa tehnyt tähän väliin. Se on ollut ihan ok, mutta maksimialue ei jostain syytä toimi. Vauhtikestävyys on kunnossa, mutta maksimialue sakkaa, Raitanen kertaili.
Raitaselta kysyttiin sen jälkeen, onko nyt syytä huoleen. Kesällä on luvassa vielä esimerkiksi MM-kisat.
– Sanotaan näin, että tässä on vielä aikaa kääntää kurssi, mutta viimeiset pari viikkoa ovat olleet aika nihkeitä, Raitanen totesi.
Camilla Richardsson juoksi 5000 metrillä seitsemänneksi kauden kotimaisella kärkiajalla 15.34,74. Joonas Rinne paineli puolestaan 800 metrin A-erässä kahdeksanneksi ajalla 1.48,43. Kokonaiskilpailussa se riitti 14:een sijaan.
Moukarinheittäjä Silja Kosonen taas oli oli toinen ja heitti parhaallaan 72,34. Eveliina Rouvali sijoittui kuudenneksi EM-joukkuekilpailun kuulantyönnössä tuloksella 17,08
Lotta Kemppinen oli 100 metrillä B-erässä kolmas ajalla 11,44, mikä toi kokonaiskilpailussa 11:nnen sijan. Miehissä Samuli Samuelsson jäi eränsä seitsemänneksi vaisulla ajalla 10,38. Myös kolme miestä B-erästä juoksi suomalaista nopeammin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- YLE: Kulissien takana kuohui – Suomen alppimaajoukkueessa vakava ilmapiirikriisi
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Wilma Heltelän tunnelmat nousussa – seuraava kilpailu jo tiedossa
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Tulokset ja osallistujat
- Valavuori vs Palander – Beazt Fight Nigt tulokset
- Beazt Fight Nightissa vakuuttanut ottelija lähellä UFC-sopimusta – ”Aloitamme neuvottelut pian”
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä