Suomen keihästähti kiehui Ylelle: ”En minä jumal**ta”

Ennakkosuosikki Oliver Helander otti keihäänheiton SM-kultaa Lahdessa. 85,32 metrin heitto riitti viemään miehen voittoon. Kakkoseksi sijoittui 83,38 metriä heittänyt Toni Kuusela.
– Olen sählännyt turhan paljon tällä kaudella. Onneksi nyt tuli hyvä kisa. Tuntui hyvältä saada hyvä tulos tähän, kun tämä oli viimeinen kilpailu ennen MM-kisoja, Helander sanoi SUL:n tiedotteella.
– Yritin heittää sataa metriä, mutta se ei ihan onnistunut, Helander sanaili.
Seuraavaksi on harjoitusten vuoro. Helander on yksi Suomen toivoista Budapestin MM-kisoissa.
– Kroppa tuntuu ihan hyvältä. Terveystilanne on oikein hyvä, Helander vahvisti.
Kuuselan terveystilanne ei ole täysin ihanteellinen.
– Piti alkaa ärsyttää tarpeeksi, että kipu siitä hävisi, Kuusela sanoi SUL:n tiedotteella.
Kuusela kertoi kuitenkin, että vaiva ei ole vaikea. Luotto omaan kuntoon on vahva.
– Olen parhaimmillani mitä olen koskaan ollut.
Ylen haastattelussa Kuusela heitti suoraa tekstiä tekemisestään.
– Se oli tuommoinen kuin Kalevan kisat yleensä. Päin helvettiä mennään. Kun on paikka heittää, heitetään johonkin, Kuusela kuvaili.
– Voin sanoa, ettei ole ollut helpoin viikonloppu minulle. Minulla on tiettyjä ongelmia tällä hetkellä, jotka rassaavat. En minä jumalauta heitä 70-metrisiä, Kuusela avautui Ylelle.
Lassi Etelätalo oli Kalevan kisoissa neljäs tuloksella 78,96. Hän on ylittänyt MM-rajan ja vahvasti matkalla kisakoneeseen Helanderin ja Kuuselan kanssa.
– Eikä se ennätys lopulta ole kaukana nappiheitolla. Nyt ehtii sopivasti tehdä treeniä ja sitten herkistellä ennen MM-kisoja, sanoi Etelätalo SUL:n tiedotteella.
Toni Keränen koki kovan kohtalon. Hän astui viimeisen noin 80 metrin heittonsa yli ja jäi tulokseen 75,00.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa