Yle: Annimari Korte romahti – näin hän sai musertavan tiedon
Pika-aituri Annimari Kortteen oli tarkoitus edustaa Suomea Ruotsi-ottelussa.
Todellisuus selvisi Kortteelle, kun hän veti viimeistä lajiharjoitusta ennen Ruotsi-ottelua. Etujalan eli vasemman puolen istuinkyhmyalueen vamma ei harjoituksen perusteella kestä aitajuoksua.
Yle kertoo, että Korte itki turhautuneena Leppävaaran juoksuradalla tajuttuaan asian.
– Jos tätä nyt yrittää ihmisille hahmottaa, niin terveenä ja huippukunnossa suoritus on minulle lähtölaukauksesta yksi humaus, josta en maalissa muista mitään. Täysin ikään kuin tiedostamaton suoritus. Nyt mietin joka askelta ja kivun määrää enkä uskalla. Ero on kuin yöllä ja päivällä, Korte selitti Ylelle.
Korte saatetaan kuitenkin nähdä vielä kisoissa tänä vuonna. Masters-luokan eli yli 35-vuotiaiden EM-kisat järjestetään syyskuun lopussa Italian Pescarassa.
– Minulla on tällainen bucket list -ajattelu. Suomen ennätys, Pohjoismaiden mestaruus, aikuisten SM-kulta, voitto Ruotsi-ottelussa, olympia- ja EM-kisat, MM-välieräpaikka. Vielä puuttuvat paremmat sijoitukset EM- ja olympiakisoissa ja mastersien (yli 35-vuotiaiden) EM- ja MM-kulta, sanoi Korte Ylelle.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Huippuhiihtäjät epäröivät USA:n naailmacupia – maailmantilanne huolettaa
- Ilo ja tragedia samana päivänä – norjalaisparin järkyttävä kokemus
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- Kuva lipsahti julki – Red Bullin F1-autosta kiusallinen tieto!
- Iso muutos Venäjällä – hiihtoliitto lakkautetaan
- Ampumahiihdon huippunimi jättää kilpakentät – Paineet veivät voimia
- Shokkiuutinen: Suomi ulos jääkiekon World Cupista? Tämä asia ratkaisee
- Vilma Nissinen pysähtyi arvioimaan kauttaan uudesta näkökulmasta – avoin somepäivitys
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- IL: SE-mies teki rajun ratkaisun – tulokset puhuvat puolestaan
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun