Ylelle paljastettiin musertava tieto: Suomen hiihtoässä loukkaantui
Hiihdon kansainvälinen kausi alkaa marraskuun lopulla Rukalla. Aivan kaikkien suomalaisnimien valmistautuminen ei ole mennyt toivotulla tavalla.
Yle on kertonut verkkosivuillaan, että Eero Rantala loukkaantui keväällä armeijan suunnistuskoulutuksen yhteydessä. Miehellä oli silti hyvä fiilis armeijan ja harjoittelun suhteen.
– Tätä paikkaa on ihan turha pelätä treenaamisen kannalta. Täällä pääsee harjoittelemaan todella hyvin, Eero Rantala sanoi Ylelle.
Tänä vuonna pronssia alle 20-vuotiaiden MM-kisojen sprintissä napannut Rantala kertoi Ilta-Sanomille tarkemmin vammansa synnystä.
– Hyppäsin pienen lumikasan yli märälle nurmelle. Jalka lähti liukumaan, pysähtyi ja nilkka kääntyi pahaan ja epänormaaliin asentoon ulospäin. Kun nousin ylös, jalkaterä osoitti ihan väärään suuntaan, Rantala sanoi Ilta-Sanomille.
Rantala kertoi myös, että hän pystyi palvelemaan täysipainoisesti kuukausi loukkaantumisen jälkeen. Myöhemmin tuli kuitenkin lisää lunta tupaan, kun hän sai jalkaansa rasitusmurtuman esiasteen.
– Onneksi vamma oli lievä, joskaan en voinut juosta. Luultavasti murtuma johtui siitä, että jouduin kinkkailemaan kipsin kanssa vasemmalla jalallani, ja sille tuli liikaa painetta, selvitti Rantala IS:lle.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Pelko, vakoojajuoni ja olympiakulta – Alysa Liun uskomaton tarina
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Suomen tähtinimi jäi kauas kärjestä – Kaisa Mäkäräinen: ”pitäisikö vaihtaa pari?”