Ylelle shokeeraava väite Suomen hiihdosta – ”Minulle on kerrottu”
Hiihtoliiton taloudelliset haasteet ovat olleet vahvasti otsikoissa viimeisen puolen vuoden aikana. Yle kertoi hiljattain, että tämänhetkisen arvion mukaan käynnissä olevan tilikauden tulos voi olla 500 000 – 600 000 euroa pakkasella.
Hiihtoliiton johdosta ei haluttu vahvistaa Ylelle sisäpiiriläisen esittämiä väitteitä. Hiihtoliiton mäkihypyn ja yhdistetyn lajijohtaja Mika Kojonkoski on nyt avannut suunsa.
Käynnissä on raju jopa 400 000 euron säästöohjelma. Kojonkosken mukaan isot tappiot selittyvät osin sillä, että eri lajiryhmät (mäkihyppy, maastohiihto ja yhdistetty) eivät ole pysyneet budjettien sisällä.
– Jokainen lajiryhmä on vetänyt noin 100 000 euroa pitkäksi. Näin minulle on kerrottu. Tuoreimpia talouslukuja en ole viime aikoina saanut, myönsi Kojonkoski Ylelle.
Puheenjohtaja Markku Haapasalmi sanoi Ylellle, että kyseiset luvut ”eivät ole vahvistettavissa”. Kojonkoski kertoi, että hän sai viime kauden alla marraskuussa kovat säästövaatimukset liitolta. Hän ei pitänyt niitä kohtuullisina.
– Kun siinä kohtaa laitetaan budjettiin noin 50 000 euron kavennusvaatimukset, niin ei niihin oikeastaan ole mahdollista yltää kuin ajamalla kilpailutoiminta alas. Meillä ei ole maastohiihtoon verrattuna sellaisia budjetteja, joista tuollaisia voisi muuten leikata, linjasi Kojonkoski Ylelle.
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”