Suomen MM-tähden hiihtovauhti romahti – Ylelle paljastettiin nyt raaka totuus
Ilkka Herola toi Suomelle hienosti MM-hopeaa yhdistetyssä kolme vuotta sitten. Odotukset nousivat sen jälkeen savolaisen kohdalla.
Kehityssuunta ei kuitenkaan ole ollut toivottu. Yle esitteli hiljattain karun vertailun miehen maailmancupin sijoituksista. Suunta on laskeva.
Herolan vahvuus oli aiemmin miehen järjetön hiihtovauhti. Hän oli koko porukan nopein ladulla ja paikkasi näin vaisuja mäkisuorituksia.
Ylen asiantuntija Petter Kukkonen kertoo, että Herolan harjoitteluun on tehty muutoksia. Mäkipuoleen on satsattu entistä enemmän.
– Ilkka on kehittynyt, mutta muutenkin yhdistetyssä on menty eteenpäin mäkihypyssä, Kukkonen pohti Ylelle.
Kukkonen kiitteli ratkaisun rohkeutta. Hän nosti kuitenkin esiin mahdollisuuden siihen, että kokeilu ei välttämättä ole sittenkään tuonut toivottua palkintoa.
– Harjoittelua on nyt uskallettu muuttaa selkeästi. On nähty sen suunta. Hiihdosta puuttuu Herolan todellinen iskukyky. Hänellä on poikkeuksellinen ominaisuus. Ilkka voi tehdä yksin valtavia suorituksia hiihdossa. Nyt se uupuu, Kukkonen myönsi Ylelle.
LUE MYÖS
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”