Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräinen on nähty vuosien saatossa myös esimerkiksi hiihtokisoissa, polkujuoksukisoissa ja jopa aavikkojuoksussa. Nyt edessä on uusi aluevaltaus.

Mäkäräinen pääsee nimittäin näyttämään osaamistaan jalkapallon puolella. Hän on mukana Lahden Kisapuistossa järjestettävässä hyväntekeväisyystapahtumassa, jossa FC Lahden legendat kohtaavat Team Apulannan.

Mäkäräinen tunnetaan Apulanta-yhtyeen kovana fanina. Hänet nähdäänkin jalkapallo-ottelussa, joka alkaa helatorstaina 9.5. kello 15.00.

– FC Lahden legendat kohtaavat huippusuositun Apulannan joukkueen, josta löytyvät Sipe Santapukin ja Toni Wirtasen lisäksi muun muassa Rane Raitsikka, Juha Tapio, Irina, Jone Nikula, Kaisa Mäkäräinen, Minna Kauppi ja Juha Torvinen, kerrotaan tiedotteella.

– Tapahtuma on maksuton ja kaikki tuotot ohjataan Payback Lahden kautta vähävaraisten perheiden lasten liikuntaharrastusten tukemiseen. Myynnissä on erikoiserä FC Lahti x Apulanta -huiveja, jatkuu päivitys.

Mäkäräinen kirjoitti jo tapahtumasta Instagram Storiesissa. Hän myönsi, ettei jalkapallo ole kovin tuttu laji, mutta otti esille sen, että pääsi hieman kokeilemaan taitojaan lajissa Ylen Jatkoerä-ohjelmassa, jossa hän ja Petra Olli tutustuivat eri lajeihin.

LUE MYÖS