Matti Mattsson koki synkän kohtalon – paljastiko kolme päivää vanha kuva jo karun totuuden?

Rintauimari Matti Mattssonin urakka Pariisin olympialaisissa jäi alkueriin. Hän taipui neljä sekuntia Tokion olympialaisten ajastaan ja oli vasta 16:s. Päivän mittaan paljastui ikäviä mahdollisia syitä romahdukselle.
– Ensimmäinen sata metriä lähti ihan hyvin ja sen jälkeen ei vain liikkunut. Tämä tulos ei ole sellainen, missä kunnossa oikeasti olen. Nyt on iso tutkiskelun paikka, miksi uinti ei nyt lähtenyt, Mattsson kommentoi Uimaliiton tiedotteella.
– Aina arvokisoissa alkaa tutkimaan itseään onko kaikki hyvin, mutta en tykkää jossitella. Pieni nuha on pari päivää vaivannut, mutta en koe, että se on mitenkään radikaalisti vienyt tilannetta huonompaan suuntaan. Uran jatkosta en osaa sanoa. Tällaiseen en haluaisi lopettaa, Mattsson selvitti Mattsson jo uransa jatkosta puhuen.
Myöhemmin tiistaina selvisi sitten ikävä totuus. Mattssonilla oli koronatartunta.
– Aina ei mene niinkuin suunnittelee. Tänään kisat päättyi isoon pettymykseen alkuerien jälkeen. Homma ei lähtenyt toimimaan siten miten sen olisi kuulunut. En ole koskaan pitänyt selityksistä mutta tällä kertaa halusin etsiä osittaista syytä miksi homma ei toiminut. Minulta testattiin positiivinen korona aamun kisan jälkeen. Maskin kanssa kuljettu joka paikassa kisojen aikana mutta näin kävi tällä kertaa. Nyt vedetään happea ja katsellaan tulevaisuutta myöhemmin, kirjoitti mies Instagramissa.
Mattsson yritti vetää kaiken varman päälle, sillä hän ei osallistunut edes avajaisiin pystyäkseen valmistautumaan uintiinsa. Olympiajoukkue julkaisi sunnuntaina Instagramissa kuvia, jotka herättivät huomiota. Kun presidenttipari oli vierailulla Olympiakylässä, istui Mattsson julkaistussa kuvassa sisällä ainoana maski päässään.
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ylen toimittaja hämmästeli Krista Tervon puheita – moukarinainen täräytti selvät sanat
- Ei Ruotsi-otteluun – Ylen suosikkitoimittaja Laura Arffman sekoili koti-Suomessa
- Kulissipaljastus: Armand Duplantis tuli suomalaisurheilijoiden luokse – viesti oli selvä
- Nooralotta Neziri jätettiin kuin nalli kalliolle – ”Tämä asia ei ollut shokki”
- Ella Mikkola lähestyi Ella Junnilaa – jälkimmäiseltä paljonpuhuva reaktio
- Lotta Haralan ääni kuului taustalta – lausui Ylen lähetyksessä tylyn viestin Reetta Hurskeelle
- Ruotsi-ottelua varjostaa suuri suru-uutinen
- Kamerat tallensivat: Suomalaistähteä vedätettiin tylysti Ruotsi-ottelussa
- Ruotsin hiihtonaiselta ikävä tilannepäivitys – ”Paha onnettomuus”
- Seiskassa shokkipaljastus Robert Heleniuksesta
- Vahvistus: Kristiina Mäkelä sai shokkiuutisen
- Hiihdon maailmantähdet hempeilivät – ”Sanoimme toisillemme kyllä”
- Lotta Haralan ääni kuului taustalta – lausui Ylen lähetyksessä tylyn viestin Reetta Hurskeelle
- Ruotsi-ottelua varjostaa suuri suru-uutinen
- Ella Mikkola lähestyi Ella Junnilaa – jälkimmäiseltä paljonpuhuva reaktio
- Kulissipaljastus: Armand Duplantis tuli suomalaisurheilijoiden luokse – viesti oli selvä
- Nooralotta Neziri jätettiin kuin nalli kalliolle – ”Tämä asia ei ollut shokki”
- Kamerat tallensivat: Suomalaistähteä vedätettiin tylysti Ruotsi-ottelussa
- Seiskassa shokkipaljastus Robert Heleniuksesta
- Asiantuntija täräytti suorat sanat Johanna Duplantisin kyvyistä