Wilma Murto vie suurimman huomion – Elina Lampela avasi nyt suunsa Pariisissa
Pariisin olympialaisten naisten seiväshypyn karsinta kilpaillaan maanantaina. Suomalaisista ovat mukana Elina Lampela ja Wilma Murto.
Murron takareiden kunto on puhuttanut viime viikot. Hän on saanut päähuomion myös Pariisissa kisojen alla.
Lampela on kuitenkin astunut esiin myös Pariisissa. Hän tietää, että aamukarsinnassa odottaa kova haaste.
– 465 tarvitaan finaaliin. Jos EM-kisoissa piti hypätä 450, en usko, että täällä 455 riittää, Lampela sanoi SUL:n tiedotteella.
Lampelan oma ennätys on tänä vuonna tehty 463. Hän odottaa siis, että finaalipaikka vaatii naisen uutta ennätystä.
– Aika kohdilleen siinä saa tulla askelmerkit ja kaikki muu. Uskon, että minulla on siihen kaikki ainekset. Stadion on vissiin myös aika tuuleton, joten voi olla mahis tehdä hyvää tulosta, pohti Lampela.
Lampelalla on jo hieno onnistuminen tänä vuonna. Hän oli EM-kisoissa neljäs tuloksella 458.
– Se nosti itseluottamusta. Näytin itselleni, että kuulun tänne ja kuulun Euroopan parhaimmistoon, ja pystyn arvokisoissa tekemään hyvää tulosta enkä aina epäonnistu, Lampela sanoo.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Pelko, vakoojajuoni ja olympiakulta – Alysa Liun uskomaton tarina
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Legendaarinen hiihtojuhla kärsii – sumu ja tyhjät katsomot huolestuttavat
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Ella Junnila avautuu vaikeasta ajasta – ”maailmaa sai katella sängyn pohjalta”
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suomalainen hiihtolegenda nähdään jälleen kisaladuilla
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä