Kausi ohi: Suomen keihästähti puhui nyt suunsa puhtaaksi
Keihäänheittäjä Anni-Linnea Alanen on kirjoittanut yhteenvedon kaudesta 2024. Hän jakoi tuntojaan Instagramissa.
Alanen onnistui ylittämään 60 metrin rajan vain kerran päättyneellä kaudella. Hän avautui nyt ongelmistaan.
– Kausi 2024 tuli muutama viikko sitten päätökseen. Kausi joka meni täysin erilailla kun miten sen olisi pitänyt, mutta sitä se urheilu joskus on. Keväällä alkaneet terveysongelmat johtivat ehkä jopa elämäni vaikeimpiin tekniikkaongelmiin ja niistä en kesän aikana päässyt eroon.
Alanen katsoi myös asioiden valoista puolta. Tänä vuonna toteutui iso unelma.
– Onnistuin silti raivaamaan tieni mun ensimmäisiin olympialaisiin ja oon siitä valtavan ylpeä. Sanoin jo pienenä, alle viisivuotiaana, että aion päästä isona olympialaisiin ja voi että jos se pieni tyttö kuulisi nyt unelmansa toteutuneen.. Vaikka tulos Pariisissa ei ollut toivottua, oon niin älyttömän onnellinen, että olin siellä ja tein parhaani. Ensi kerralla aion suorittaa varmasti paremmin. Olen myös onnellinen siitä, että sain päättää kauteni Ruotsi-ottelussa kelpo tulokseen ja ensimmäiseen ottelu-voittooni! sanaili Alanen ja kiitti lopuksi kaikkia tukijoitaan.
Alasen viime vuonna tekemä ennätysheitto kantoi 62,45 metriä.
LUE MYÖS
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”