Ylelle täräytettiin brutaali totuus Ella Junnilasta
Suomella ei ole paperilla erityisen vahvoja mitalitoiveita maaliskuussa järjestettäviin yleisurheilun EM- ja MM-hallikisoihin.
Yksi sellainen on kuitenkin Saga Vanninen. Hän lähtee jahtaamaan mitaleita viisiottelussa. Ylen asiantuntija Jaakko Ojaniemi uskoo naiseen.
– Halliottelu on Vanniselle vahvempi. Se kannattaa hyödyntää. Olisi kova, jos hän pystyisi jopa kaksi mitalia nappaamaan. Se on täysin realistista, linjasi Ojaniemi Ylelle EM- ja MM-kisoihin viitaten.
Pika-aitojen kohdalla tilanne ei näytä erityisen vahvalta. Lotta Harala ja Reetta Hurske ovat taistelleet terveysmurheiden kanssa. Hurske otti kaksi vuotta sitten EM-kultaa 60 metrin aidoissa.
Korkeushyppääjä Ella Junnila taas nappasi neljä vuotta sitten pronssia EM-hallikisoista. Hän ei ole kilpaillut hallikaudella. Sesonki on tarkoitus aloittaa EM-kisojen karsinnassa. Ojaniemi sanoi ääneen karun totuutensa.
– Junnilalta ei ole nähty oikein mitään hallissa. Hänellä on aikaisempaakin menestystä halleista. Hänen kuntonsa on kuitenkin kysymysmerkki, linjasi mies Ylelle.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen
- Wilma Murto
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää
- Suvi Minkkinen
- Kerttu Niskanen
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Tätä ei TV:ssä nähty – Ylellä karu tieto Suvi Minkkisestä
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Joululahjat – ilon ja elämysten aika
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista