Ilkka Herola taipui mitaleilta – Ylen asiantuntija täräytti saman tien tylyn tuomionsa
Hiihdon MM-kisojen lauantai toi hienoja suomalaissuorituksia, mutta ei kuitenkaan mitaleita. Remi Lindholm oli komeasti seitsemäs miesten 50 kilometrin vapaan hiihtotavan kisassa. Ilkka Herola taas taisteli yhdistetyssä viidenneksi.
Norjan Johannes Kläbo otti komean maailmanmestaruuden miesten 50 kilometrillä. Ruotsin William Poromaa ja Norjan Simen Krüger täydensivät palkintopallin. Arsi Ruuskanen oli 14:s ja Markus Vuorela 17:s.
– Olin tosi paljon ladannut tähän kisaan ja tiesin, että nyt hiihdetään oikeasti hyvistä sijoista. Täällä on kymmeniä tuhansia katsomassa ja loppuunmyyty päivä. Oli kyllä ehkä elämäni hienoin päivä, hehkutti Lindholm Ylen haastattelussa.
Herola lähti hyvistä asetelmista kahdeksantena yhdistetyn 10 kilometrin hiihto-osuudelle. Norjan Jarl-Magnus Riiber otti suvereenin voiton. Norja Jörgen Graabak otti hopeaa ja Saksan Vinzenz Geiger pronssia.
Herola oli mukana mitalitaistossa, mutta taipui valitettavasti lopussa. Ylen asiantuntija Petter Kukkonen sanoi asian selvästi maaliintulon jälkeen.
– Ei se jäänyt kauaksi. Ei vain paukut aivan riittäneet. Kyllä se vain on todettava, että kovemmat olivat tänään kovempia ja sillä siisti.
– Ehkä lähtöpaikka sprinttinousuun olisi voinut olla parempi. Hän joutui kiertämään Schmidin ja Lamparterin siinä. Siitä pieni taktinen miinus. En usko, että siitäkään huolimatta olisi kerennyt.
Myös yhdistetyn päävalmentaja Antti Kuisma myönsi, että paremmat veivät voiton.
– Kuitenkin tämä oli Ilkalle uran paras suurmäen sijoitus, mutta oli parempaakin tarjolla. Kädet ja jalat eivät vain riittäneet viimeiseen nousuun, Kuisma sanoi Ylelle.
LUE MYÖS
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”