Ylen suosikkiasiantuntija lähtee – tässä on miehen uusi pesti
Hiihtoliitto on ilmoittanut merkittävästä kiinnityksestä. Petter Kukkonen on nimetty Hiihtoliiton uudeksi huippu-urheilujohtajaksi.
Kukkonen aloittaa pestinsä 4. elokuuta. Vastuualueina ovat valmennuksen operatiivinen johto sekä toimintakulttuurin ja organisaation kehittäminen.
Kukkonen on tuttu nimi Hiihtoliitolle. Hän työskenteli yhdistetyn maajoukkueen päävalmentajana vuosina 2012–2022. Kukkonen on tullut viime vuosina tutuksi Ylen yhdistetyn asiantuntijana.
– Uuden huippu-urheilujohtajan rekrytointi on tähän mennessä yksi keskeisimmistä strategisista toimenpiteistämme. Uskomme, että Petter on taustaltaan ja persoonaltaan oikea henkilö viemään tarvittavaa muutosprosessia eteenpäin ja tuomaan uudenlaista johtajuutta toimintaan.
– Keskeisenä tavoitteena on, että saamme parhaat urheilijat, valmentajat ja toimintaympäristöt toimimaan tiiviimmin keskenään. Petterin vahvasta valmennustaustasta huolimatta haluan korostaa, että emme ole hakeneet tehtävään valmentajaa, vaan henkilöä, joka luo edellytyksiä valmentajien ja toimintaympäristöjen kehittämiselle, toimimiselle sekä yhteistyön lisäämiselle, kertoo Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Marleena Valtasola tiedotteella.
– Omassa ajattelussani järjestelmän toimivuus on kaiken ytimessä. Keskeistä on tunnistaa huippu-urheilun tärkeimmät menestystekijät ja pystyä kehittymään niillä osa-alueilla. Ensimmäinen askel on lähteä rakentamaan luottamusta kentälle ja maajoukkueisiin. On tärkeää saada toiminnassamme mukana olevat näkemään ja toimimaan sen tavoitemaailman ja strategisen suunnan mukaisesti, jota kohti Hiihtoliitossa ollaan nyt menossa. Meidän on tarkasteltava jokaisen lajimme järjestelmien toimivuutta sekä taustalla vahvistaa harjoittelua, harjoittelun seurantaa, testausta sekä yhtenäisyyttä, kommentoi Kukkonen puolestaan.
LUE MYÖS
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”