Antti Tuisku saapui nyt lähtöviivalle – sitten tuli uskomaton näytös
Antti Tuiskun vuoden mittainen kunnianhimoinen hiihtoprojekti päättyi Taivalkosken SM-kisoihin. Hän jatkaa kuitenkin edelleen lajin parissa.
Tuiskun hiihtoseura AT Ski Team jatkaa nimittäin toimintaansa. Tiimi on esittäytynyt tällä viikolla medialle.
Vilma Jylhä, Emmi Lämsä, Eveliina Toivanen, Emmi Henriksson ja Olivia Puranen ovat siis myös ensi kaudella tiimin hiihtäjät. He leireilivät tällä viikolla Rovaniemellä.
Pelipaikalla kävi myös Tuisku itse. Hän pelkäsi olevansa ”rapakunnossa”, mutta kello kertoi jotain aivan muuta.
– Nyt olikin mahtava tilanne, kun tulin käymään Rovaniemellä tsekkaamassa, miten AT Ski Teamin leiri lähtee meidän leideillä käyntiin ja päätin itsekin hypätä yhteen kovaan tehoharjoitukseen mukaan. Vedettiin tonnin juoksuvetoja silleen, että aloitettiin 4min kilometrivauhdilla ja viimeinen tonni oli 3:35. Olin varma, että jaksaisin juosta vaan pari ensimmäistä – mutta mitä vielä! hehkutti Tuisku Instagramissa.
LUE MYÖS
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Jari-Matti Latvala paljasti: näin Toyota päätti tähtikuljettajiensa kohtalosta
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Kanadan pääministeri jyrähti – tyrmäsi Venäjän haaveet!
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Jaromir Jagr julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – mukana Aleksander Barkov naisystävänsä kanssa
- New Yorkin maratonilla järkyttävä kuolemantapaus – viimeiset viestit koskettavat
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jaromir Jagr julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – mukana Aleksander Barkov naisystävänsä kanssa
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Krista Rikan uralla merkittävä käänne – valmentaja jättää tehtävänsä
- Kaksinkertainen olympiavoittaja lopettaa uransa – vakava onnettomuus muutti kaiken