Tämä näky Tokion MM-kisoissa oli liikaa – Annimari Korte murtui kyyneliin
Annimari Korte lopetti upean yleisurheilu-uransa reilu vuosi sitten. Hän on kuitenkin ehtinyt seurata ainakin jonkin verran myös Tokion MM-kisoja.
Korte seurasi ainakin oman entisen lajinsa 100 metrin aitojen finaalia. Sen voitti Sveitsin Ditaji Kambundji ajalla 12,24.
Kambundjin voitto oli melkoinen jymypaukku. Se näkyi myös naisen riehakkaista reaktioista MM-kultaan.
Korte eli Kambundjin tunteita kotikatsomosta käsin. Hän fiilisteli asiaa Instagram Storiesissa.
– Mua alkoi itkettää tätä videota katsoessa. Se fiilis kun saavuttaa jotain, millä ylittää kaikki sen hetkiset tavoitteet ja unelmat eikä pysty käsittämään sitä.
– Vaikka tietää tehneensä älyttömästi töitä jonkun asian eteen, niin se että odottaa onnistuvansa ja onnistuu, ei anna kuitenkaan samanlaista fiilistä kuin se, kun ylittää ja yllättää itsensä täysin. Tuntuu onnekkaalta, että on saanut joskus kokea sellaisen fiiliksen, fiilisteli Korte.
LUE MYÖS
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”