Miljardiluokan urheiluhanke muuttui dramaattisesti – näin uusi areena nyt toteutetaan
Helsingin pitkään puhuttanut Garden Helsinki -hanke on kokenut merkittävän suunnanmuutoksen. Uudessa Garden 2.0 -mallissa fokus siirtyy kokonaan kansainvälisen tason tapahtuma- ja urheiluareenaan.
Suunnitelmista on karsittu pois hotelli, asunnot ja toimistot. Tavoitteena on tehdä hankkeesta aiempaa kevyempi, nopeampi ja realistisempi toteuttaa.
– Garden 2.0 tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että olemme tehneet hankkeessa olennaisen valinnan ja keskittyneet siihen, mikä on kaikkein tärkeintä: areena. Uusi konsepti on aiempaa selkeämpi, realistisempi ja paremmin toteutettavissa, sanoo Garden Helsingin hallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuori tiedotteessa.
Muutos vaikuttaa myös itse halliin. Areena voidaan nostaa noin 20 metriä aiempaa korkeammalle, koska sen päälle suunnitellusta rakentamisesta luovuttiin. Samalla osa puistopihasta siirtyy areenan katolle.
Ratkaisun uskotaan laskevan kustannuksia, vähentävän riskejä ja lyhentävän rakennusaikaa jopa puolitoista vuotta. Samalla kapasiteettia voidaan kasvattaa yli 22 000 katsojaan.
Garden Helsingin mukaan Suomessa on selkeä tarve uudelle modernille areenalle, joka pystyisi houkuttelemaan kansainvälisiä suurtapahtumia Helsinkiin.
– Meillä on Suomessa puute modernista, riittävän suuresta ja teknisesti ajanmukaisesta areenasta, joka pystyy kilpailemaan Euroopan suurimpien areenoiden kanssa kansainvälisistä huipputason tapahtumista. Juuri pääkaupungissa tarve korostuu, koska täällä kysyntä, saavutettavuus ja kansainvälisten tapahtumien edellytykset kohtaavat tavalla, joka vaatii kapasiteetiltaan suuremman ja nykyaikaisen hallin, sanoo Garden Helsingin hallituksen jäsen Kimmo Kivisilta.
Hanketta valmistellaan parhaillaan yhdessä Helsingin kaupungin kanssa. Tavoitteena on tehdä lopullinen investointipäätös noin vuoden sisällä ja aloittaa rakentaminen vuoden 2027 lopulla.
– Seuraavaksi etenemme yhdessä Helsingin kaupungin kanssa kohti rakennusluvan valmistelua. Keskeistä on myös jatkaa neuvotteluja potentiaalisten sijoittajien sekä areenan keskeisten operoijien kanssa. Tavoitteena on tehdä lopullinen investointipäätös noin vuoden kuluessa ja aloittaa rakentaminen vuoden 2027 viimeisellä kvartaalilla. Uusi konsepti lyhentää rakennusaikaa noin 1,5 vuotta, joten areena voidaan saada valmiiksi loppuvuodesta 2030, sanoo Garden Helsingin operatiivinen johtaja Emilia Ottela.
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu