Suomen mitalitili Universiadeissa näyttää nollaa – ”Pari päivää aikaa korjata tilanne”
Kuva: Juha Tamminen
Vuoden 2015 kesäuniversiadit Etelä-Korean Gwangjussa eivät ole olleet Suomen joukkueen kannalta yhtä menestystarinaa, kun mitalitili näyttää vielä pyöreää nollaa kisapäivien käydessä vähiin. Kisapäiviä on lauantain jälkeen jäljellä kolme, kun takana on jo 10. Suomen joukkueenjohtaja Jukka Tirri analysoi Suomiurheilu-sivuston haastattelussa menneitä kisapäiviä.
Jukka Tirri, ollaanko suomalaisittain plussan vai pakkasen puolella meneillä olevissa kisoissa?
– Kaikessa muussa plussan puolella, mutta jos ruvetaan menestystä laskemaan, niin se on vähän monimutkaisempi kysymys. Mitalit aina kiinnostavat ja sellainen olisi nytkin kiva saada. Ne ovat tiukassa, mutta hyviä suorituksia ja henkilökohtaisia ennätyksiä on jo tullut. Sijoituksia kahdeksan sakkiin on tullut, mutta ehkä ne huippusuoritukset vielä puuttuvat. Vielä on pari päivää aikaa korjata tilanne ja toivotaan, että vielä se huippusuoritus tulee, jota pääsemme koko joukkueen voimin juhlimaan. Se varmasti nostaisi kokonaiskuvan plussan puolelle.
Ketkä ovat olleet suurimpia onnistujia Gwangjussa?
– Vaikea nostaa ketään muiden yläpuolelle, kun on niin iso joukkue. Aina pitää omat ennätykset nostaa esiin kuitenkin. Sanna Nygård teki ennätyksen pituusfinaalissa ja oli sillä kuudes, joka on yksi kohokohtiamme. Telinevoimistelun kolme finaalipaikkaa on tosi kova suoritus. Mitaleita ei tullut, mutta Saarenkedon Heikin kaksi finaalipaikkaa on kova meriitti. Palloilussa lentopallojoukkue antoi aika vahvan näytön USA:ta vastaan. Nämä ovat ne mitkä tulevat ihan ensimmäisenä mieleen.
Suomi jäi alkuvuodesta talviuniversiadeissa ilman mitalia, kuinka iso pettymys on jos tämä toistuu myös nyt kesäuniversiadeissa?
– Se on totta kai pettymys. Mitalit ovat tietyllä tapaa bonuksia siitä työstä, mitä on tehty ennen kisoja ja kisojen aikana. Se on joukkueelle ja yksittäiselle urheilijalle aina juhlan hetki, joka kohottaa tunnelmaa. Joukkueen kannalta sitä toivoisi, että sellainen juhlan hetki vielä tulisi. On ollut hieno katsella joukkueen tekemistä täällä ja hyvää meininkiä mikä täällä on vallinnut.
Keiltä urheilijoilta voidaan odottaa vielä menestystä loppuina kisapäivinä?
– Huominen on varmasti mielenkiintoinen päivä. Siellä on Suvi Mikkonen Taekwondossa, jolta olympiavitosena voi odottaa mitä vaan hyvän päivän osuessa kohdalle. Yleisurheilussa naisten keihäänheitossa (Jenni Kangas ja Heidi Nokelainen) karsinnassa näytettiin vahvaa osaamista. Finaalista on luvassa aika avoin ja tasainen kilpailu ja siellä meillä on mahdollisuuksia.
Kuinka kovatasoiset kisat universiadit ovat tänä päivänä?
– Lajikohtaista vaihtelua on jonkun verran, mutta monessa lajissa täällä on aikuisten MM- ja olympiamitalisteja. Laji kuin laji niin sinne löytyy niitä maailman huippuja. Missään lajissa mitali ei ole itsestäänselvyys eikä ne tule helpolla. Meilläkin on täällä MM- ja olympiakävijöitä kohtuullisen iso määrä ja menestystä ei ole kuitenkaan niin paljoa tullut, niin kyllähän sekin jo omalta osaltaan universiadien tasosta kertoo.
Jesse Happonen
LUE MYÖS:
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Suomalaisjuoksija paljasti rakkauselämästään – ”En malta odottaa”
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Santtu Heikkisen MM-kisaan tuli karu käänne – taustalla sitkeä vaiva