Tennistähti avautui kokaiinikäryn jälkeisestä painajaisestaan – ”En haluaisi kenenkään joutuvan sellaiseen tilanteeseen”

Englannin Dan Evans palaa tänään tenniskentille kärsittyään vuoden pelikiellon kokaiinikäryn vuoksi.
27-vuotias Evans osallistuu Glasgow’ssa, Skotlannissa pelattavan ATP -haastajaturnauksen karsintoihin. Hän sai kilpailuun villin kortin Britannian tennisliitto LTA:lta (uutinen)
BBC:lle antamassaan haastattelussa britti kertoo katuvansa tekoaan syvästi.
– Se (kokaiini) on kauhea huume, eikä vain urheilussa. Se pilaa elämän, Evans totesi.
Hän kertoo vuoden poissaolon tenniksestä olleen vaikea ja sisältäneen monia ikäviä hetkiä. Ensimmäiseen kahdeksaan ja puoleen kuukauteen britti ei edes koskenut tennismailaan. Hän jätti kaikki pelivarusteensa vanhemmilleen, ettei joutuisi katsomaan niitä kotonaan ja ahdistumaan.
Suurimman osan vuottaan Evans vietti golfia pelaten. Hän kertoo pyrkineensä myös välttämään sosiaalista mediaa ikävien uutisten pelossa. Vaikeinta oli kuitenkin hairahduksesta kertominen kaikille ystäville ja sukulaisille.
– Se oli kauheaa, riippumatta kenelle piti asiasta kertoa. Kaikki se häpeä minkä olit tuottanut. En haluaisi kenenkään joutuvan sellaiseen tilanteeseen, Evans kertoi.
Nyt kaikki näyttää taas valoisammalta ja Evans uskoo pystyvänsä jälleen taistelemaan tiensä 50 parhaan joukkoon maailmanrankinglistalla.
Ennen käryään hän oli juuri saavuttanut uransa parhaan listasijoituksen, 41.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Yleisurheilutähti viihtyi Leijonien ottelussa – seurasi kiekkorakkaansa pelaamista
- Maailmantähti Alica Schmidt siirtyi treenaamaan suomalaisten kanssa – brutaali totuus valkeni: ”Mihin oikein olen ryhtynyt”
- Ero tuli – Kaisa Mäkäräisen ystävästä saatiin paljastus
- Jasmi Joensuu esitteli muodonmuutoksensa julkisesti
- Kalle Palander sai brutaalin viestin kameroiden edessä
- Suomalainen naisjuoksija paljasti karun totuuden – ”En tiedä, kehtaanko näyttää”
- Ristomatti Hakola sai shokkiuutisen – pysäyttävät sanat SK:lle
- Nyt jysähti kunnon kaaria – suomalaisheittäjillä loistava aloitus kaudelle
- Elina Lampelan treenivideo kääntää katseita – seivästähden fanit ällistelivät
- Kyllä nyt kelpaa – Kerttu Niskanen sai käsiinsä melkoisen menopelin
- Kyllä nyt kelpaa – Kerttu Niskanen sai käsiinsä melkoisen menopelin
- Suomalainen hiihtoässä ilmoitti uransa päättyneen – sitten tuli yllättävä tieto
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Ristomatti Hakola sai shokkiuutisen – pysäyttävät sanat SK:lle
- Wilma Murron tilanteesta lausuttiin kunnon shokkiväite
- Nyt jysähti kunnon kaaria – suomalaisheittäjillä loistava aloitus kaudelle
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Kalle Palander sai brutaalin viestin kameroiden edessä