Triathlonin ME-mies teki melkoisen tempun – Alle vuosi sitten murtui niska, eilisessä paluukisassa ylivoimainen voitto!
Triathlonin täyden matkan maailmanennätysmies Tim Don on palannut ryminällä lajin pariin viime lokakuussa sattuneen karmaisevan onnettomuuden jälkeen.
Don mursi niskansa kolaroituaan pyöräilyharjoituksissaan auton kanssa vain muutama päivä ennen Havajin Ironman -kisaa ja joutui pitkälle sairaslomalle.
Kuntoutus piti sisällään moninaisia vaiheita ja lopulta huhtikuussa hän pystyi osallistumaan Bostonin maratonille. (uutinen)
Vielä toukokuussa uintiharjoittelu triathlonia varten oli kuitenkin erittäin vaivalloista, koska Don ei pystynyt kääntämään kunnolla niskaansa.
Sunnuntaina Costa Ricassa käydyssä Ironman 70,3-kilpailussa kaikki meni kuitenkin nappiin ja britti voitti 1,9 kilometrin uinnista, 90 kilometrin pyöräilystä ja 21,1 kilometrin juoksusta koostuvan kisan lähes minuutin erolla seuraavaksi sijoittuneeseen australialaiseen Ryan Fischeriin.
Don oli kisan jälkeen haltioissaan.
– Se tunne. En voi edes kuvailla sitä. En pysty edes unelmoimaan mitä juuri tapahtui. Kiitos kaikille tuesta, se merkitsee koko maailmaa minulle ja perheelleni, Don kirjoitti Instagramissa.
Lähde: tri247.com
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Ranskan hiihtolupauksesta ikävä uutinen – taustalla vakava terveysongelma
- Jalkapallomaailma järkyttyi – vakava törmäys vaati lopulta 30-vuotiaan pelaajan hengen
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”