Suomen ykköspelaaja voittoon squashin ammattilaisturnauksessa!
Kuva: Getty Images
Suomen ykköspelaaja Olli Tuominen oli ykkönen squashin ammattilaisturnauksessa Helsingissä.
Loppuottelussa kaatui maajoukkuekaveri Miko Äijänen suoraan 3-0.
Tuominen pelaa nykyisellään harvakseltaan kotimaassa, mutta nyt kansainvälinen kaavio ja aikataulujen sopiminen toi pitkäaikaisen ykköspelaajamme jälleen kotikentälle näyttämään taitonsa.
Tuominen kukisti matkalla loppuotteuun ensin Juho Halosen, ja sen jälkeen Nuutti Ruokankaan, molemmat 3-0. Välierissä Englannin Michael Andrews pisti Tuomiselle jo kovasti kampoihin, mutta erät silti suomalaiselle 3-0.
Kaavion toisella puolella Äijänen raivasi välierässä tieltään Saksan Willi Wingelsdorfin suoraan 3-0.
Loppuottelusta odotettiin tiukkaa vääntöä – olihan Äijänen pelannut viime aikoina lupaavasti ja välillä jopa voittanut Tuomista harjoitusotteluissa. Ensimmäinen erä lähtikin tasaisissa merkeissä ja Äijänen pääsi kiinni jo eräpalloon. Tuominen selvitti sen kuitenkin rutiinillaan ja sen jälkeen peli oli yhtä maalia Äijäsen uskon rapistessa. Toinen ja kolmas erä Tuomiselle 11-1 ja ottelu reilussa puolessa tunnissa 3-0.
– Vaikka ensimmäinen erä olikin numerollisesti tiukka ja Mikolla oli eräpallokin, niin tuntui, että se oli kuitenkin hallinnassa. Tein itse vähän tyhmiä virheitä ja tiesin, että kun alan osumaan vähän paremin maaleihin, niin ei ole hätää, Tuominen kommentoi ottelun jälkeen.
Olli Tuomisen kausi jatkuu alkavalla viikolla Ranskassa Nantesissa, missä pelataan 30 000$ ammattilaisturnaus.
Lähde: Squashliitto
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IS: Pahasti loukkaantuneesta Inka Heneliuksesta pysäyttävä tieto
- Antti Aalto täräytti jälleen – ”Olosuhde ei ollut helpoin”
- Wilma Murto lipsui kerran päätöksestään – syy paljastaa paljon
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Tulokset
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Aki Manninen paljastaa suunnitelmansa – tyrmäyskin mahdollista
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- ”Täysin sopimatonta” – olympiaurheilijan tuore julkaisu järkyttää
- Lindsey Vonnin perheessä uskomaton tilanne – nyt myös sisko loukkaantui
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- ”Täysin sopimatonta” – olympiaurheilijan tuore julkaisu järkyttää