Tyrmäystä janoava nuorukainen sopii Edis Tatlille kuin nyrkki silmään: ”Se voi olla hyvää yötä sitten”
Nuoren kovanaaman Teofimo Lopezin halu ratkaista ottelu nopeasti voi kääntyä helposti Edis Tatlin vahvuudeksi, uskoo Tatlin kokenut valmentaja Pekka Mäki.
31-vuotias Tatli kohtaa kymmenen vuotta nuoremman Lopezin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä New Yorkissa. Mäki myöntää kaikki 12 ammattilaisotteluaan voittaneen Lopezin vaarallisuuden.
– Kyseessä on nuori, suhteellisen kokematon ammattinyrkkeilijä. Amatööritaustaa sillä on vähän enemmän kuin Ediksellä. Ehdottomasti vaarallinen, niin kuin kaikki muutkin nyrkkeilijät ottelun alussa on, Mäki kommentoi lehdistötilaisuudessa ennen New Yorkin matkaa.
Lopez on voittanut otteluistaan 10 tyrmäyksellä. Tässä piilee yllättäen myös heikkous, jonka avulla Tatli voi kääntää lähes satavarmasti MM-otteluun paikan tuovan ottelun voitokseen.
– Nämä kaikki hänen puheensa maailman valloittamisesta ja tyrmäämisestä, se on vähän kuin musiikkia meidän korviin. Näissä nopeiden ratkaisuiden hakijoissa piilee aina sellainen salaisuus, että se väsy tulee vähän nopeammin sellaisen tiukan aloittamisen jälkeen. Kun tulee väsy, virheet korostuu. Sitä kautta Tatlille avautuu sellaisia paikkoja, että se voi olla hyvää yötä sitten, Mäki
Vaikka lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa käytävässä ottelussa ei olekaan panoksena mestaruusvyötä, on ottelun merkitys silti äärimmäisen suuri.
– Ihan ehdottomasti Ediksen uran isoin ottelu. Ei niinkään vastustajan tasolla. Edikselllähän on huikea kokemus suomalaiseksi ammattinyrkkeilijäksi. Hän on otellut muistaakseni yhdeksän titteliottelua, jotka on kestänyt 12 erää.
– Ediksen uraa on alusta lähtien viety sitä silmällä pitäen. Muistan joskus hänen ensimmäisissä otteluissa sanoneeni, että otellaan nyt vaan. Ei lyödä kaveria ulos, että saadaan vähän eriä alle. Nyt kaiken tämän historia myötä tullut kokemus punnitaan, Mäki summaa ottelun panokset.
Tatlin ja Lopezin kohtaamisen sisältävä nyrkkeilyilta näkyy la-su-yönä suorana Viaplay-palvelussa. Illan selostaa Jani Rajalin ja asiantuntijana kuullaan Juho Haapojaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Wilma Murto avasi suunsa – lähes kahden vuoden jälkeen kaikki on toisin
- Draamaa, boikottiuhka ja kirivoitto – Falun jätti jäljen Pärmäkosken uraan
- Nyt tipahti Alisa Vainiosta kova arvio IS:llä
- Mitä ihmettä taitoluistelijan selästä löytyi? – Mediassa alkoi kova mylläkkä tästä kuvasta
- Nyt tuli vahvistettu tieto Elina Lampelasta – huolestuttava arvio piti paikkansa
- Huippulupaus sivuun Espoosta – kantapäävaiva katkaisi kauden
- Sinkkuvuodet ohi! Ylen toimittaja löysi uuden kullan: ”Jäi olympialaisista käteen”
- Kulmin kisasta farssi – hylkäyssuma ravisteli huippumaita
- Olympiakulta ja miljoonavilautus – Jutta Leerdamin kisa-asu myydään nyt huutokaupassa
- Taas yksi huippunimi ulkona Falunin sprintistä – sairastelu runtelee tähtikattausta
- Pitkä maajoukkueura päättyy – koskettava viesti faneille
- Taas yksi huippunimi ulkona Falunin sprintistä – sairastelu runtelee tähtikattausta
- Historiallista! Ilkka Herola voitti maailmancupissa – tienasi muhkean palkintopotin
- Nyt tuli suoraa puhetta – Iivo Niskasen tulevaisuudesta kova väite
- Nyt jysähti – Johannes Kläbo vaihtaa lajia?
- Elian Lehdon tilasta uutta tietoa
- Olli Hiidensalo sykähdytti olympialaisissa – koskettava päivitys kotiinpaluusta sulatti fanit
- Olympiakulta ja miljoonavilautus – Jutta Leerdamin kisa-asu myydään nyt huutokaupassa
- Nyt jysähti – Kerttu Niskanen ja Johanna Matintalo ulos!
- Miesten keihäässä ennennäkemätön katastrofi – nyt paljastui syy Ylellä