IS: 205 senttiä pitkä ja 182 kiloa painava järkäle on jälleen Suomen vahvin mies – Paljasti hurjan ennätyksensä maastavedossa!
Suomen Vahvin Mies ja Nainen -kilpailun miesten finaalin voiton otti toistamiseen Mika Törrö Kontionlahdelta. Törrö osallistui kilpailuun toista kertaa tänä vuonna. Lajeina olivat väkipyörä, tukin nosto, kuorma-auton veto köydellä ja kiven nosto.
40-vuotias Törrö aloitti voimamieskilpailemisen vuoden 2017 toukokuussa ja lajiharjoittelunkin vasta saman vuoden helmikuussa. Hän kertoi Ilta-Sanomille, miten hän on onnistunut kahdessa vuodessa nousemaan lajin huipulle.
– Itseluottamus siihen, että voin pärjätä Suomessa ja ulkomailla on kasvanut pikku hiljaa. Kehitys on ollut nopeaa, 205 senttiä pitkä ja 182 kiloa painava järkäle kertoi IS:lle.
Törrö harjoittelee keskimäärin neljä kertaa viikossa: kolmesti punttisalilla ja kerran lajitaitoja. Tavallinen treeni kestää noin kaksi tuntia, toisinaan vähän enemmänkin.
– Maastavedossa ennätykseni on 350 kiloa, tukkipunnerruksessa 150. Muissa en juuri maksimeja tee. Etukyykyssä olen ottanut 220, hän sanoi.
Toiselle sijalle vaativassa ja tiukassa kilpailussa ylsi Jesse Matilainen Mikkelistä. Kolmannen paikan otti porilainen Sami Enroth.
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Jari-Matti Latvala paljasti: näin Toyota päätti tähtikuljettajiensa kohtalosta
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Kanadan pääministeri jyrähti – tyrmäsi Venäjän haaveet!
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Jaromir Jagr julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – mukana Aleksander Barkov naisystävänsä kanssa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jaromir Jagr julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – mukana Aleksander Barkov naisystävänsä kanssa
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Krista Rikan uralla merkittävä käänne – valmentaja jättää tehtävänsä