Suomalaispurjehtijat jäivät nuolemaan näppejään Japanissa – mitalilähdöt peruuntuivat tuulettomuuden takia
Japanin Enoshimassa järjestetettyjen olympialaisten esikisojen mitalilähtöjä ei päästy tuulettomuuden vuoksi purjehtimaan torstaina. Näin Tuula Tenkanen sijoittui Laser radialissa viidenneksi ja Monika Mikkola yhdeksänneksi. Kaarle Tapper oli Laser standardissa kuudes.
– Kilpailun aikana tuuli sekä maalta että mereltä, ja joka päivä oli paljon paine-eroja ja tuulenkääntymiä. Haastava paikka, ja tulokset menivät monella ylös-alas, Tenkanen kertoo.
– Tosi hyvin meni kisa. Kyllä tähän täytyy olla tyytyväinen, Tapper summaa vaativan regatan.
Suomalaisilla olisi ollut mahdollisuus kohentaa sijoituksiaan torstaina jopa mitaleille asti.
– Harmillista, ettei mitalilähtöjä päästy tänään purjehtimaan. Joukkueemme on kehittynyt ja sijat olivat sinänsä hyviä, vaikka mitalit jäivät vielä saavuttamatta. Kilpailu on ollut opettavainen Enoshiman vaihtelevien olosuhteiden suhteen. Paljon töitä on tehtävänä vielä ennen olympialaisia, päävalmentaja Joakim Wilenius sanoo.
Lopulliset sijoitukset, Enoshima:
Tuula Tenkanen, Laser radial: 5.
Kaarle Tapper, Laser standard: 6.
Monika Mikkola, Laser radial: 9.
Tapio Nirkko, Finnjolla: 11.
Noora Ruskola/Mikaela Wulff, 49er FX: 12.
Sinem Kurtbay/Akseli Keskinen, Nacra 17: 13.
Tuuli Petäjä-Sirén, RS:X: 14.
Lähde: Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Nooralotta Neziri teki paluun kilparadoille
- Hurja rääkki sai Classic-tähdet äärirajoille – Erikoisjoukoista tuttu Matias Petäistö ei säästellyt
- Jarkko Ruutu sai uuden NHL-pestin: palaa huippukiekon ytimeen
- Toni Nieminen joutui tekemään raskaan päätöksen – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Surullinen tieto Unkarista – arvokisamitalisti kuoli parvekepudotuksessa
- Wimbledonissa nähtiin suuri yllätys – tennislegendan tie katkesi heti alkuunsa
- Otto Virtasen vastustaja ylisti suomalaista – ”Hän pelasi mahtavasti”
- Topi Raitanen palaa vihdoin radalle – yllätysratkaisu herättää huomiota
- Täyskäännös kansainvälisessä urheilussa – venäläiset palaavat huipputasolle vuosien tauon jälkeen
- Ex-maajoukkuehiihtäjän elämä muuttui täysin – ei kaipaa takaisin ladulle
- Suomen ennätysnainen tekee paluun loukkaantumisen jälkeen – ”Olen hieman keskeneräinen”
- Täyskäännös kansainvälisessä urheilussa – venäläiset palaavat huipputasolle vuosien tauon jälkeen
- Otto Virtasen vastustaja ylisti suomalaista – ”Hän pelasi mahtavasti”
- Janne Ahosen rakkausloma jatkuu yhä – kuvat Norjasta keräävät huomiota
- Annimari Korte jätti radat taakseen – nyt toteutui lapsuuden jättihaave
- Topi Raitanen palaa vihdoin radalle – yllätysratkaisu herättää huomiota
- Suvi Minkkisen ympärille rakentuu yllätysjoukko – uusi kansainvälinen tiimi julki
- Surullinen tieto Unkarista – arvokisamitalisti kuoli parvekepudotuksessa
- Nooralotta Neziri tekee odotetun paluun – pitkä kuntoutus päättyi ilouutiseen