Viisi suomalaista valittiin jo Tokion paralympialaisiin – ”Omissa lajeissaan ehdotonta maailman kärkeä”
Kuva: Getty Images
Suomen Paralympiakomitea on vahvistanut Huippu-urheiluyksikön valintaesityksen ensimmäisistä viidestä urheilijasta Tokion paralympialaisiin. Paikkansa joukkueessa varmistivat keihäänheittäjä Marjaana Heikkinen, ratakelaajat Amanda Kotaja, Toni Piispanen ja Leo-Pekka Tähti sekä jousiampuja Jere Forsberg.
Suomella on tällä hetkellä seitsemän maapaikkaa kesäparalympialaisiin. Edellä mainittujen lisäksi yhdet paikat ovat ampumaurheilussa ja käsipyöräilyssä.
Yleisurheilijat saavuttivat suorat maapaikat Dubain MM-kilpailuista ja Forsberg saavutti paikan parajousiammunnan MM-kilpailujen yhteydessä kesäkuussa järjestetyssä erillisessä karsintakilpailussa sijoittumalla viidenneksi. Suomi odottaa lisäpaikkoja vielä useammasta lajista rankingikkunoiden sulkeuduttua kesäkuun 2020 loppuun mennessä.
– Tänään nimetyt ensimmäiset Tokion paralympialaisten Suomen joukkueen urheilijat ovat omissa lajeissaan ehdotonta maailman kärkeä. Aikaisella valinnalla pyritään antamaan työrauha urheilijoiden valmentautumiseen kohti Tokiota. Odotan lopulliseen Suomen paralympiajoukkueeseen kuuluvan 20-25 urheilijaa, jotka kilpailevat 10-12 urheilumuodossa, toteaa Tokion paralympiajoukkueen johtaja Kimmo Mustonen.
Tokion paralympialaiset ovat 16:nnet kesäparalympialaiset ja siellä kilpailee 4350 urheilijaa 540 mitalilajissa. Urheilumuotoja on 22, uusina lajeina ovat sulkapallo ja taekwondo. Purjehdus puolestaan tippui kisaohjelmasta pois.
Lipunmyynti Tokion paralympialaisiin on käynnistynyt ennätysvilkkaasti ja lippuja on tähän mennessä myyty 600 000 kappaletta. Suomessa lipunmyynnistä vastaa Elämysmatkat. Myös mediaa on paikalla ennätysmäärä, ensimmäistä kertaa paralympialaisten historiassa median edustajien määrää on jouduttu karsimaan.
Paralympiajoukkuetta täydennetään ensi vuoden puolella joustavan valinnan periaatteella. Tokion paralympialaiset kilpaillaan 25.8.-6.9.2020.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aki Manninen jäi jalkoihin – vaimon reaktio kertoo kaiken
- Kuuma yhteenotto maalissa hiihtäjien kesken – tuomaristo puuttui heti
- Suvi Minkkinen romahti – avautui rajuista paineista Ylelle
- IS: Jasmi Joensuu oli minuuttien päässä katastrofista – Arsi Ruuskanen pelasti
- Mette Baas hyytyi oudosti – asiantuntija tyrmää yhden väitteen Iltalehdelle
- IS: Pahasti loukkaantuneesta Inka Heneliuksesta pysäyttävä tieto
- Antti Aalto täräytti jälleen – ”Olosuhde ei ollut helpoin”
- Wilma Murto lipsui kerran päätöksestään – syy paljastaa paljon
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Tulokset
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- ”Hölynpölyä!” – joukkuekaveri tyrmää Johannes Kläbon puheet täysin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää