Kansainvälinen yleisurheilijakaarti saapumassa Turkuun – Haasteita on kuitenkin vielä matkassa
Kuva: Getty Images
Elokuisen yleisurheilun Paavo Nurmi Gamesin kansainvälinen urheilijakaarti varmistuu kovaa vauhtia. Miesten 400 metrin aitoihin ovat Oskari Mörön ohella tulossa syksyn MM-kisoissa Dohassa välierissä juosseet Rasmus Mägi, Ludvy Vaillant, Takatoshi Abe, Thomas Barr ja Patryk Dobek.
– Lajit ovat rakentuneet hyvin. 400 metrin aidat on liki valmis. Jotkut muistakin lajeista ovat jo aika valmiita, sanoo kisojen urheilijahankinnoista vastaava Arttu Salonen.
Salonen on tyytyväinen vauhtiin, jolla neuvottelut ulkomaisten urheilijoiden managerien kanssa ovat edenneet, vaikka työsarka ei koronapandemian takia ole ongelmaton.
– Nyt on ollut aika helppo löytää ulkomaisia kilpailijoita, mutta koronatilanne aiheuttaa epävarmuutta ja haasteita käytännön järjestelyille. Haasteena on esimerkiksi kuinka järjestyvät urheilijoille lennot Suomeen ja täältä pois, Salonen sanoo. Paavo Nurmi Gamesin 400 metrin aitureista osa on kilpailut Turussa aiemminkin, kuten Viron Rasmus Mägi. Olympiakuutonen ja vuoden 2014 EM-kisojen mitalisti voitti Turussa 2015. Viime kauden parhaansa 48,93 Mägi juoksi Dohan MM-kisojen välierissä.
Ranskalainen Ludvy Vaillant kiiti matkan viime vuonna 48,30 ja juoksi Dohan MM-kisoissa seitsemänneksi yltäneessä Ranskan 4 x 400 metrin viestijoukkueessa. Takatoshi Aben viime kesän paras juoksu osui Japanin mestaruuskisoihin. Fukuokassa syntyi aika 48,80.
Berliinin EM-kisoissa 2018 pronssimitalistiksi aitonut irlantilainen Thomas Barr juoksi viime vuonna parhaimmillaan 49,02 ja Puolan Patryk Dobek 48,80.
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Aki Manninen paljastaa suunnitelmansa – tyrmäyskin mahdollista
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- ”Täysin sopimatonta” – olympiaurheilijan tuore julkaisu järkyttää
- Lindsey Vonnin perheessä uskomaton tilanne – nyt myös sisko loukkaantui
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- Hurja SE-juoksu – sitten kaikki romahti: Mette Baas avaa dramaattista käännettä Ylelle
- Wilma Murto teki rajun päätöksen – sitten paljastui asia, jota ei ollut huomannut aiemmin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- ”Hölynpölyä!” – joukkuekaveri tyrmää Johannes Kläbon puheet täysin
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet