Suomen yleisurheilumaajoukkue valittu – ”Hienoa, että maaottelu voidaan järjestää”

Yleisurheilumaajoukkueen kilpailukausi alkaa 12.-13. helmikuuta Ruotsin Uppsalassa Pohjoismaisessa hallimaaottelussa. Kilpailussa kohtaavat Ruotsi, Suomi, Norja sekä Tanskan ja Islannin yhdistetty joukkue.
Viime vuonna maaottelua ei järjestetty. Edellisessä maaottelussa toissa vuonna Helsingissä Suomen miesten ja naisten joukkueet sijoittuvat Ruotsin jälkeen toiseksi.
– Hienoa, että maaottelu voidaan järjestää. Se tarjoaa hyvän kansainvälisen kilpailun Suomen joukkueelle ja monille tilaisuuden jatkaa kuluvan hallikauden aikana nähtyä kehitystä, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salonen.
Suomen joukkue PM-halleissa
Suomen joukkue yleisurheilun Pohjoismaisessa hallimaaottelussa Ruotsi-Suomi-Norja-Tanska/Islanti. Kilpailu käydään Uppsalassa Ruotsissa 12-13.2. 2022.
Miehet, 60 m: Samuli Samuelsson Ikaalisten Urheilijat, Erno Mehtonen Savonlinnan Riento
200 m: Oskari Lehtonen Nurmijärven Yleisurheilu, Eljas Aalto IF Sibbo Vargarna
400 m: Viljami Kaasalainen Jyväskylän Kenttäurheilijat, Konsta Alatupa Jyväskylän Kenttäurheilijat
800 m: Joonas Rinne Saarijärven Pullistus, Niko Viljola Helsingin Kisa-Veikot
1500 m: Konsta Hämäläinen Joensuun Kataja, Eero Saleva Helsingin Kisa-Veikot
3000 m: Eemil Helander Jyväskylän Kenttäurheilijat, Ossi Kekki Lahden Ahkera
60 m aj: Ilari Manninen Jyväskylän Kenttäurheilijat, Santeri Kuusiniemi Jyväskylän Kenttäurheilijat
Pituus: Otto Pulkkinen Imatran Urheilijat, Karim Echahid Lahden Ahkera
3-loikka: Aaro Davidila Lapin Lukko, Topias Koukkula Turun Urheiluliitto
Korkeus: Daniel Kosonen Tampereen Pyrintö, Matias Mustonen Lempäälän Kisa Yleisurheilu
Seiväs: Juho Alasaari Laihian Luja, Tommi Holttinen Turun Urheiluliitto
Kuula: Mikko Toiviainen Loimaan Jankko, Panu Tirkkonen Keiteleen Kunto
Painonheitto: Henri Liipola Someron Esa, Roope Auvinen Sjundeå IF
Naiset, 60 m: Johanna Kylmänen Raision Kuula, Merituuli Jääskeläinen Lappeenrannan Urheilu-Miehet
200 m: Anniina Kortetmaa Jyväskylän Kenttäurheilijat, Aino Pulkkinen Jyväskylän Kenttäurheilijat
400 m: Mette Baas Joensuun Kataja, Milja Thureson Turun Toverit
800 m: Sara Kuivisto Borgå Akilles, Eveliina Määttänen Espoon Tapiot
1500 m: Ilona Mononen Lahden Ahkera, Kaisa Honkaharju Kälviän Tarmo
3000m: Kaisa Kankaanranta Pyhtään Yritys, Nathalie Blomqvist IK Falken Pedersöre
60 m aj: Jenna Vakkilainen Vantaan Salamat, Anni Siirtola Helsingin Kisa-Veikot
Pituus: Taika Koilahti Turun Weikot, Neea Käyhkö Savonlinnan Riento
3-loikka: Kira Kytölä Esbo Idrottsförening, Sini Sanaslahti Kaipolan Vire Jämsä
Korkeus: Sini Lällä Jyväskylän Kenttäurheilijat, Heta Tuuri Lahden Ahkera
Seiväs: Saga Andersson Esbo Idrottsförening, Silja Andersson Esbo Idrottsförening
Kuula: Senja Mäkitörmä Varpaisjärven Vire Lapinlahti, Kaisa Kymäläinen Hirsilän Pyrkivä Orivesi
Painonheitto: Silja Kosonen Turun Urheiluliitto, Suvi Koskinen Kauhajoen Karhu
Joukkueenjohto
Tuomo Salonen, joukkueenjohtaja,
Petteri Jouste, valmentaja, pikajuoksut,
Petra Stenman, valmentaja, pikajuoksut,
Rami Virlander, valmentaja, kestävyysjuoksut,
Ari Suhonen, valmentaja, kestävyysjuoksut,
Jari Kataja, valmentaja, pituushyppy, 3-loikka,
Jarno Koivunen, valmentaja, seiväshyppy,
Jouko Kilpi, valmentaja, korkeushyppy,
Mika Lönnblad, valmentaja, kuulantyöntö, painonheitto
Tanja Komulainen, lääkäri,
Hanna-Maari Päkk, psyykkinen valmennus,
Miikka Saarinen, lihashuolto,
Lasse Juusela, lihashuolto,
Lähde: Urheiluliitto
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Naisurheilijan auringonottovideo sai fanit sekaisin – ”Miten tämä on laillista?”
- Kristiina Mäkelän kesäkuva ällistytti – ”Kuin supermalli”
- Se oli menoa – hiihtotähti Ristomatti Hakolan oven takana odotti karu yllätys
- Conor McGregorille järjetön haaste – ”Tästä tulee ruumiita”
- Melkoinen laite – Kerttu Niskanen istahti poskettoman kalliiseen suomalaiseen menopeliin
- Se oli siinä – IL: Suomen hiihtotähti sai shokkiuutisen
- Uutispommi Iivo Niskasesta tipahti – IS:lle ladattiin selvää tekstiä
- Wilma Murto vaikeuksissa – näin valmentaja kommentoi
- Nuori suomalainen naispelaaja intiimissä suhteessa valmentajansa kanssa – koko totuus paljastui
- Riitta-Liisa Roposen kesäinen muodonmuutos häikäisi – ”Näytät mahtavalta”
- Lähes ilman rihman kiertämää – naismallien uusi urheiluliiga puhuttaa
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaistähti jysäytti kunnon keihäskaaren
- Hirmuinen kiskaisu – Suomessa huikea keihäskaari
- Salihessu aukoi päätään 75-vuotiaalle Arnold Schwarzeneggerille – Iso-Arskan vastaus oli jäätävä
- Kisat voi unohtaa – hiihdon maailmantähti, 29, on raskaana
- Nuori suomalainen naispelaaja intiimissä suhteessa valmentajansa kanssa – koko totuus paljastui
- Nyt paloivat päreet – Venäjältä hyytävä viesti Suomen suuntaan
- Riitta-Liisa Roposen kesäinen muodonmuutos häikäisi – ”Näytät mahtavalta”
- Krista Pärmäkoski kuuli nämä tylyt sanat liian monta kertaa – nyt sai riittää
- HS esitti Tuomas Sammelvuolle suoran kysymyksen Venäjästä – vastaus oli melkoinen