Hiihtotähdet järjestivät villit bileet Suomessa – karu totuus valkeni viiden aikaan yöllä

Hiihdon maailmancup-kausi päättyi tänäkin vuonna Salpausselän kisoihin. Sen jälkeen noudatettiin myös yhtä perinnettä. Kisapaikalla järjestettiin isot juhlat urheilijoille.
Yksi oli kuitenkin poissa. Asia selviää MaxPuls-ohjelmasta. Hiihtotähti Andrew Musgrave on paljastanut, että hän ei päässyt mukaan juhliin. Miehen poissaolo herätti hämmennystä.
– Tiimini jäsenet väittivät, että he yrittivät löytää minut ja saada minut kiinni, mutta en usko siihen, veisteli brittisuksija.
Musgraven mukaan asialle oli kuitenkin luonnollinen selitys: hän oli höyhensaarilla.
– Maalialueella oli hyvä tunnelma. Menimme takaisin hotellille valmistautumaan juhliin. Sitten päätin vain rentoutua hieman sängyllä. Heräsin kuitenkin keskellä yötä, ja bileet olivat jo ohi. Kello oli viisi aamulla, kun heräsin, naureskeli mies.
Musgraven mukaan asia otti miestä päähän. Juhlia oli odotettu.
– Olin erittäin pettynyt, koska olin odottanut kunnon bileitä. Nyt ne jäivät väliin.
Musgraven kausi meni alle odotusten. Parhaaksi suoritukseksi jäi kolmas sija Beitostölenin maailmancupin 10 kilometrin perinteisellä.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Pituushyppääjä keimaili uudessa kisa-asussaan – fanit villiintyivät: ”Täydellinen nainen”
- Suosikkitoimittaja Maria säväytti rantakuvillaan – ”Tämä on jo liikaa”
- Annimari Kortteelle raskas pettymys – Reetta Hurskeelta suora kommentti IS:lle
- Nooralotta Neziri veti johtopäätöksensä – päätyi rajuun ratkaisuun
- Maria Huntington kohtasi karun todellisuuden: ”Realiteetit tuli tänään vastaan”
- Se loppui siihen – suomalainen keihästähti koki kovan kohtalon
- Nyt jysähti Euroopan kauden kärkiheitto – suomalainen keihäsässä elämänsä kunnossa
- Reetta Hurske tykitti SE-ajan – kisan jälkeen hurja paljastus
- Tuomio tuli: Robert Helenius tutkitutti päänsä
- Mari Eder kertoi Kaisa Mäkäräiselle suunnitelmistaan – todellisuus oli lopulta jotain aivan muuta
- Tuomio tuli: Robert Helenius tutkitutti päänsä
- Nooralotta Neziri lateli IL:lle suoraa tekstiä
- Suomalainen keihäsässä avasi kauden hirmukaarella – ei voinut itsekään käsittää SK:ssa
- Toni Nieminen paljasti ison uutisen – ”Hetkeen en ole ollut näin innoissani”
- Reetta Hurske tykitti SE-ajan – kisan jälkeen hurja paljastus
- Nooralotta Neziri veti johtopäätöksensä – päätyi rajuun ratkaisuun
- Suomalainen naisyleisurheilija esitteli uuden lookinsa – sitten tärähti suora kommentti
- Nyt jysähti Euroopan kauden kärkiheitto – suomalainen keihäsässä elämänsä kunnossa
- Mitä oikein tapahtui? IS:lle brutaalin rehellistä tekstiä Oliver Helanderista
- Mari Eder kertoi Kaisa Mäkäräiselle suunnitelmistaan – todellisuus oli lopulta jotain aivan muuta