Naishiihtäjä esitteli ylpeänä vartaloaan – kertoi miksi laittoi itsensä hurjaan tikkiin
Veronika Stepanova tunnetaan yhtenä hiihtomaailman vahvimmista urheilijoista. Hän on puhunut varsin avoimesti omasta fysiikastaan viime vuosina.
Stepanova myönsi viime kauden aikana, että norjalaistähti Marit Björgen on yksi hänen idoleistaan. Stepanova on avannut aihetta enemmän Match TV:n kolumnissaan. Hän jakoi myös Instagramissa kuvia kunnostaan.
– Olin tällä viikolla vierailemassa lasten ja teinien kesäleirillä. Kysymykset olivat melko omaperäisiä. Teinit kysyivät, olenko naimisissa (en ole) tai onko minulla poikaystävää (totta kai). Mutta yksi etenkin teki minuun vaikutuksen: miksi tarvitset tuollaiset lihakset?
– Miksiköhän? Miksi 2020-luvun naishiihtäjät näyttävät täysin erilaisilta kuin esimerkiksi 1990-luvulla? Olemme vahvempia, lihaksikkaampia, pystymme esimerkiksi tekemään leukoja 20 kertaa (parhaat pystyvät 40 kertaa).
– Vastaus on Marit Björgen. Menestynein hiihtäjä, 8-kertainen olympiavoittaja 18-kertainen maailmanmestari muutti hiihdon. Hän ja hänen valmentajansa ymmärsivät, että kovavauhtinen hiihtäminen, jonka olemme oppineet tällä vuosisadalla, vaatii erilaisia lihaksia. Ennen Maritia kukaan ei näyttänyt niin vahvalta, tehnyt niin paljon töitä raudan kanssa. Nyt olemme kaikki pieniä Marit Björgeneitä, sanaili Stepanova.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Huippuhiihtäjät epäröivät USA:n naailmacupia – maailmantilanne huolettaa
- Ilo ja tragedia samana päivänä – norjalaisparin järkyttävä kokemus
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- Kuva lipsahti julki – Red Bullin F1-autosta kiusallinen tieto!
- Iso muutos Venäjällä – hiihtoliitto lakkautetaan
- Ampumahiihdon huippunimi jättää kilpakentät – Paineet veivät voimia
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Iso muutos Venäjällä – hiihtoliitto lakkautetaan
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!