Hiihdon maailmantähti poseerasi näyttävissä kuvissa – aviomies sanoi pari valittua sanaa
Hiihdon olympiavoittaja Julia Stupak on kärsinyt viimeisen vuoden aikana ikävistä vammoista.
Stupak on kuitenkin ollut varsin aktiivinen sosiaalisen median puolella. Venäjän hiihdon kärkinimiin kuuluva Stupak on nähty kesällä esimerkiksi maajoukkuekavereidensa Natalja Terentjevan ja Aleksandr Terentjevin häissä.
Stupakia tuskin nähdään tulevalla kaudella maailmancupissa. Aftonbladetin mukaan kansainvälinen hiihtoliitto FIS ei ole päästämässä venäläisiä takaisin kisoihin.
Stupak on poseerannut sosiaalisessa mediassa useissa näyttävissä kuvissa. Hän on esitellyt näyttäviä mekkoja. Stupak paljasti, että hänen aviomiehensä ei arvosta kaikkia otoksia.
– Aviomieheni ei pitänyt tästä kuvasta, sanaili Stupak.
Stupakin taustatiimissä on tapahtunut muutoksia. Hän vaihtoi myös täksi kaudeksi valmentajaa. Jegor Sorin on hänen uusi luotsinsa.
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö