Ylen vedätys hämmästyttää – Viaplayn asiantuntija ihmeissään: ”Huijattu olo”

Yle yllätti Rukan maailmancupin yhteydessä, kun se paljasti, että kaikki hiihtolähetysten äänet eivät ole aitoja. Asia on herättänyt keskustelua.
Ylen julkaisemasta jutusta selviää, että lähetyksiin lisätään äänitehosteita. Lähetykseen lisätään siis esimerkiksi sauvojen ja suksien ääniä.
– Syy tälle kaikelle on se, että isoja urheilutapahtumia ei pystytä äänittämään paikan päällä kattavasti. Esimerkiksi kilometrien mittaisen hiihtoladun mikittäminen alusta loppuun on käytännössä mahdotonta. Kaapeli ei yksinkertaisesti riitä, eivätkä mikrofonit, kerrotaan jutussa.
Ruotsissa hämmästellään asiaa. Ruotsin Viaplayn asiantuntija Per Forsberg oli ihmeissään Expressenin haastattelussa.
– En voinut uskoa sen olevan totta. Kuulostaa täysin uskomattomalta. Miksi he tekevät niin? veisteli Forsberg.
– Tunnen oloni huijatuksi. Hän on todella hyvä, pakko myöntää, jatkoi Forsberg selityksen kuultuaan.
Ruotsin sprinttitykki Edvin Anger oli myös ihmeissään asiasta kuultuaan.
– Huh? Lasketko leikkiä? Hullua touhua, päivitteli Anger.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Joukkuekaveri romahti MM-viestissä – Suvi Minkkiseltä selvä viesti naiselle
- Lähdön hetki – Jasmi Joensuu jätti hyvästit rakkaalleen
- Iivo Niskasen ystävä ulos hiihdon MM-kisoista – nähdään asiantuntijana TV:ssä
- Krista Pärmäkoski joutui kohun keskelle Norjassa – lehti tavoitti tämän miehen
- Suomen hiihtoässä koki kovan kohtalon joulukuussa – nyt opetellaan kävelemään
- Ylen asiantuntija sanoi ääneen karun totuuden Suvi Minkkisestä – ei siitä mihinkään pääse
- HS:lle paljastus kulisseista: Jasmi Joensuu kauhistui suomalaishiihtäjän sanoista
- Suomen hiihtotähti katosi täysin kuvasta – valmentaja vaikeni naisen kohtalosta IL:ssä
- Suru-uutinen tavoitti hiihtotähden – ”Lepää rauhassa”
- MM-kisat lähestyvät – Jessie Diggins vahvisti ikävän tiedon tilanteestaan
- Suru-uutinen tavoitti hiihtotähden – ”Lepää rauhassa”
- Suomen hiihtotähti katosi täysin kuvasta – valmentaja vaikeni naisen kohtalosta IL:ssä
- Yksi oli poissa – Suomen hiihtoässä ei saapunut lähtöviivalle
- MM-kisat lähestyvät – Jessie Diggins vahvisti ikävän tiedon tilanteestaan
- Ei mitään jakoa – Remi Lindholm esitti mykistävää ylivoimaa
- Nyt jysähti – Ella Junnila laittoi ennätyksensä uuteen uskoon
- HS:lle paljastus kulisseista: Jasmi Joensuu kauhistui suomalaishiihtäjän sanoista
- Annimari Korte teki uuden aluevaltauksen – heti aivan maailman eliittiä
- Krista Pärmäkoski joutui kohun keskelle Norjassa – lehti tavoitti tämän miehen
- Musertava uutispommi Suomen ampumahiihdosta MM-kisojen alla – Mari Ederiltä raju reaktio: ”Perkule”