Voi ei: Suomalainen keihäsässä voitti – koki kisan lopussa karun kohtalon
Muun muassa Tero Pitkämäki ja Kimmo Kinnunen (kuvassa) seurasivat, kun Topias Laine ja Suvi Kemppainen ottivat voitot Pihtiputaan keihäskarnevaalin pääkilpailuissa sunnuntaina. Laine voitti 80,90 metrin heitolla ja Kemppaisen paras kaari kantoi 56,92.
– Heittäminen tuntuu nyt hyvältä. Alkukauden junnasin siinä 77 metrin pakeilla. Kuortaneelta eteenpäin tasoon on tullut pari-kolme metriä lisää ja nyt parissa viimeisessä kilpailussa olen päässyt 80 metrin paremmalle puolelle, Laine kommentoi SUL:n tiedotteella.
– Nyt heittämiseen on tullut aikaisempiin kausiin verrattuna sellainen varmuus. Odottelin alkukauden aikana piikkiheittoja, mutta nyt kun olen saanut kisoihin tuntumaa ja vähän rentoutunut, olen saanut paremmin niitä osumia. Voi olla, että alkukaudesta tiukka vääntö EM-kisoista toi heittoon puristusta, Laine mietti.
Jarmo Marttila oli kisan toinen heitettyään 78,90. Taneli Juutinen oli kolmas tuloksella 75,06.
Suvi Kemppainen vei siis naisten kisan voiton. Kemppaisen kilpailu sai kuitenkin ikävän käänteen viimeisellä kierroksella, kun naisen toinen jalka lipesi. Polvi sai tällin ja kipeytyi.
– Tämä oli minulle tosi tärkeä kilpailu. Oli mukava onnistua ja saada paras tulos vuoden 2020 jälkeen, kun vasemman poljen kanssa kanssa on ollut ongelmaa, Kemppainen kommentoi SUL:n tiedotteella.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kerttu Niskanen
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- Iivo Niskanen
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Pahasti loukkaantuneen Nooralotta Nezirin tilanteessa merkittävä käänne
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista

- Lotta Haralalta iloinen yhteiskuva urheilumiehen kanssa – ”Ikäerosta huolimatta ymmärretään toisiamme”
- Minja Korhonen koki kovia maailmancupissa – toiselle suomalaiselle kävi vielä huonommin
- Johannes Kläbo valehteli kuin vettä vaan – kihlattu ällistyi
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista
- Dorothea Wiererin touhu ällistyttää – selostajat eivät olleet uskoa silmiään
- Pahasti loukkaantuneen Nooralotta Nezirin tilanteessa merkittävä käänne