Suomalainen naishiihtäjä kasvatti kunnon muskelit – sitten tulivat varoituksen sanat
Suomalainen hiihtäjä Rebecca Ehrnrooth lopetti viime vuonna tavoitteellisen huippuhiihdon. Hän on kuitenkin edelleen tuttu näky kisaladuilla.
Ehrnrooth on puhunut sosiaalisessa mediassa avoimesti esimerkiksi aliravitsemukseen liittyvistä aiemmista haasteistaan. Hän on onnistunut selättämään ne.
25-vuotias hiihtäjä nähtiin myös viime viikonloppuna SM-kisoissa Imatralla. Hän kertoi maanantaina tehneensä ison muutoksen tälle vuodelle.
Ehrnrooth julkaisi Instagram Storiesissa kuvan, jossa hän poseerasi peilin edessä. Otoksesta tuli selväksi, että ainakin hänen ylävartaloonsa on tullut lihasta.
– Yksi tavoite 2025 on kasvattaa lihasta ja tehdä paljon voimaa! Aika epätyypillistä kestävyysurheilijalle, mutta haluan olla esimerkki siitä, että voi olla vahva, nopea ja kestävä samaan aikaan. Nyt kun en myöskään ole enää niin tavoitteellinen hiihdon suhteen, niin haluan myös haastaa itseni muilla osa-alueilla!
– Tätä en siis tekisi, jos tavoitteena olisi vielä nousta kovalle tasolle hiihdon parissa (isommat lihakset = enemmän hapenkulutusta), mutta ehkä mut voisi nyt laskea sellaiseksi influencer hybrid -urheilijaksi, joka puuhaa kaikkea ja ei mitään samanaikaisesti, naureskeli nainen.
LUE MYÖS
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö