Suomalainen hiihtomies sai tarpeekseen – latasi IS:ssä suorat sanat Jasmi Joensuulle
Jasmi Joensuu voitti viime viikolla rullahiihdon SM-kisojen sprintin ylivoimaiseen tyyliinsä. Nainen ei kuitenkaan ollut yhtä hymyä jälkimainingeissa.
Joensuu otti nimittäin esille sen, miten hän sai kultamitalin lisäksi vain 30 euron lahjakortin palkinnoksi voitostaan.
– Pieni kannanotto tähän paikkaan. SM-kisoissa lähtökohtaisesti mitellään mitaleista. Kesän rullakisoissa tärkeintä on ehdottomasti hyvät harjoitukset ja sijoitukset on sivuseikka, mutta kun puhutaan huippu-urheilusta ja kyseessä on yksi Suomen menestyneimpiä ja maan seuratuimpia urheilulajeja, niin kyllä sitä ihan jokaisen hiihtäjän puolesta toivoisi, että palkintona voittajille olisi jotain muuta kuin 30 euron lahjakortti! tilitti Joensuu.
Lajilegenda Juha Mieto ei Joensuun puheista välittänyt. Hän päivitteli Ilta-Sanomissa, miksi ”jokaisesta paikasta pitäisi saada hirmuisesti rahaa”.
– Pelkät mitalit, juuri näin. Jos siihen vielä 30 euroa annettiin rahana, niin sehän oli vain plussaa. Se on mitätön summa, mutta on kuitenkin, hän kertoo.
– No se oli rahaa kuitenkin. Ennen ei saanut antaa rahaa ollenkaan, kun se oli amatööriurheilua, Mieto paalutti IS:lle.
LUE MYÖS
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö