Yllätyspäätös: Suomalaishiihtäjä lopettaa uransa 25-vuotiaana!
25-vuotias Eveliina Toivanen on päättänyt kilpauransa. Hiihtäjä kertoi ratkaisustaan Instagramissa vajaa kaksi viikkoa Inarissa käydyn SM-kisaviikonlopun jälkeen, jossa hän kilpaili uransa viimeisen kerran.
– Hiihdin Inarissa aktiivisen kilpaurani viimeisen kilpailun. Kauden aikana into kilpahiihtoon ja nälkä menestymiseen ovat hiljalleen muuttaneet muotoa. Olen pohtinut paljon omaa tekemistäni ja talven aikana on vahvistunut päätös siitä, että nyt on aika lähteä kohti uusia haasteita, Toivanen kirjoitti.
Toivasen mukaan kilpaurheilu on vaikuttanut hänen elämäänsä merkittävästi.
– Kilpaurheilu on kasvattanut mua valtavasti ja muovannut musta sen ihmisen, joka tänään olen. Uskon, että siitä saatu resilienssi kantaa pitkälle myös urheilun ulkopuolella. On vaikea pukea sanoiksi sitä, mitä oon urheilulta saanut. Tärkeimpänä tietenkin ihmiset: paljon samanhenkisiä tuttuja ja kourallinen mun elämän ihan ykköstyyppejä, hän jatkoi ja kiitti läheisiään sekä yhteistyökumppaneitaan.
Vaikka kilpaura päättyy, Toivanen ei ole jättämässä lajia kokonaan.
– Toivon joskus voivani jakaa tavalla tai toisella eteenpäin sitä hyvää ja niitä mahdollisuuksia, joita oon itse saanut. Tuun varmasti pysymään lajin parissa ja mut voi löytää hääräämästä AT Ski Teamin taustalla uudessa roolissa, mut siitä lisää myöhemmin, Toivanen kertoi.
Toivanen saavutti urallaan menestystä kotimaan tasolla, mutta ei noussut aivan kansainväliselle huipulle.
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Jari-Matti Latvala paljasti: näin Toyota päätti tähtikuljettajiensa kohtalosta
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Kanadan pääministeri jyrähti – tyrmäsi Venäjän haaveet!
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Jaromir Jagr julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – mukana Aleksander Barkov naisystävänsä kanssa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jaromir Jagr julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – mukana Aleksander Barkov naisystävänsä kanssa
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Krista Rikan uralla merkittävä käänne – valmentaja jättää tehtävänsä
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä