MTV: Pelicans-pomolta suora puheenvuoro – ”Alamäen pohjat on saavutettu”
Pelicansin torstaina julkaisema poikkeuksellinen tiedote kertoi paljon enemmän seuran kesästä kuin ehkä ensisilmäyksellä huomasi.
Lahden SM-liigaseura joutui muistuttamaan asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan siitä, että laskujen maksutiedot pitää tarkistaa huolellisesti. Taustalla oli seuran talousongelmiin liittyvä käytännön sotku.
Toimitusjohtaja Juuso Pulliainen myöntää MTV Urheilulle, että kyse on lopulta Pelicansin omasta ongelmasta. Hänen mukaansa vanhoihin maksutietoihin on jäänyt kolmansien osapuolten tilitietoja, vaikka kyseistä laskutusjärjestelmää ei ole käytetty enää kuukausiin.
Ainakin osa asiakkaista on maksanut laskuja automaattisesti vanhoilla tiedoilla, vaikka Pelicans on toimittanut uudet laskut uudella tilinumerolla.
– Kun rahoja ei ole näkynyt, selvisi tällainen ongelma, kalastusreissulta Norjasta tavoitettu Pulliainen toteaa.
– Euromääräisesti puhutaan ihan merkittävistä summista.
Pelicansin torstainen tiedote kehotti tarkistamaan, ettei maksunsaajana tai tilitietona ole esimerkiksi Uuva Oy:n tai Lumi Finance Oy:n tietoja.
Pulliainen pitää tapahtunutta inhimillisenä erehdyksenä. Samalla hän katsoo peiliin.
– Tämä myös kertoo ehkä vähän siitä, että fokus on ollut aika paljon muissa asioissa kuin laskutusjärjestelmässä, Pulliainen tunnustaa.
Pelicans on viime aikoina ollut julkisuudessa erityisesti maksuviiveidensä ja velkojensa vuoksi. Talousvaikeudet ovatkin heijastuneet seuran toimintaan paljon laskutusta laajemmin.
Torstaina Etelä-Suomen Sanomat kertoi myös ongelmasta Pelicansin lippukaupassa: tuleviin Liiga-otteluihin ei saanut vielä aamulla ostettua halvempia, esimerkiksi lapsille suunnattuja lippuja. Ongelma korjaantui myöhemmin.
Pulliaisen mukaan tällä kertaa viive oli lipunmyyntifirman päässä. Se ei kuitenkaan muuta kokonaiskuvaa.
– Ja siitä on ihan turha ruveta ketään muita syyttelemään.
Pulliainen kuvaa kesää poikkeuksellisen raskaaksi.
– Meillä on ollut tosi raju kesä.
Seuran taloudellinen tilanne oli kesällä hänen mukaansa niin vaikea, että ulkopuolista rahoitusta tarvittiin toiminnan turvaamiseksi.
– Ilman ulkopuolista rahoitusta emme olisi tuosta kesästä selvinneet. Näin se on ollut, koko Pelicansin omistajarintamaa kiittelevä Pulliainen paljastaa.
Nyt seura yrittää rakentaa toimintansa perusteita uudelleen. Pelicansissa tehdään laajaa talousremonttia, joka ulottuu myös jääkiekon ulkopuolelle. Seuralla on toimintaa muun muassa ravintola- ja mainosalalla, ja myös näitä kokonaisuuksia on ryhdytty tehostamaan.
Pulliainen ei lupaa nopeaa ratkaisua.
– Nyt on selkeästi alamäen pohjat Pelicansissa saavutettu talouspuolella. Sitä ruvetaan nyt korjaamaan. Se ei tapahdu yhdessä yössä.
Tilanne on hänen mukaansa kuitenkin muuttunut kesän pahimmasta vaiheesta.
– Ei meillä välitöntä hätää tässä kohdin ole, mutta kyllä meillä välitön hätä kesällä oli.
LUE MYÖS:
- Suvi Minkkinen tunnusti pelkonsa – yksi tilanne sai mielikuvituksen laukkaamaan
- Aitio: Jukka Jalosen nimi yhdistettiin rämpivään Liiga-jättiin
- Keihäslupaus kertoi kauden huolestuttavasta ongelmasta – taustalla raju tilanne
- Tiesitkö tätä yhteyttä Nooralotta Nezirin ja Suomen lentopallotähtien välillä?
- Superpesiksen finaaleissa nousi kohu – päätös on tehty
- Reetta Hurske jäi sivuun koko kesäksi – nyt tapahtuu jotain uutta
- Krista Rikka | Uutiset, ura, tilastot ja saavutukset
- Jättisopimus julki: Disney+ alkaa näyttämään NHL-otteluita suorana Suomessa
- Norjalainen urheilija kärysi dopingista – vetoaa lääkärin virheeseen
- Huuhkajien joukkue julkaistaan – superlupauksia ei valita mukaan?
- Martina Aitolehden salaisuus paljastui – tienasi Immu-illasta valtavan summan
- Reetta Hurske jäi sivuun koko kesäksi – nyt tapahtuu jotain uutta
- Tiesitkö tätä yhteyttä Nooralotta Nezirin ja Suomen lentopallotähtien välillä?
- Suomen naisten hiihtomaajoukkueessa synkkä tilanne – yksi on kadonnut täysin
- Dorothea Wierer: Yllättävä lajinvaihto!
- Jättisopimus julki: Disney+ alkaa näyttämään NHL-otteluita suorana Suomessa
- Krista Pärmäkoski paljasti elämänmuutoksen – ”Ei olisi tullut kuuloonkaan”
- Suomen lentopallomaajoukkue joutui tiukoille – sitten alkoi hurja nousu
- Pernilla Böckerman Sydney Sweeneyn kohumainoksesta: ”Todella kuvottava olo”
- Superpesiksen finaaleissa nousi kohu – päätös on tehty