Tagi: Kalla Charlotte

Olympiakullan voittaneelta hiihtotähdeltä paljastus – ura päättymässä kahden vuoden päästä

Ruotsalainen hiihtotähti Charlotte Kalla on vihjaillut uransa päätepysäkistä. 29-vuotias Kalla on paljastanut tulevaisuuden suunnitelmiaan Dagens Nyheterille. Kallan suunnitelmissa on hiihtää vielä kaksi kautta. - Se tuntuu...

Charlotte Kallan romahduksen syy selvisi – johtui sydämen rytmihäiriöstä

Ruotsalaishiihtäjä Charlotte Kallan vauhti ei ollut kohdillaan maailmancupin avauksessa Rukalla. Syyksi paljastui sydämen rytmihäiriö. Kalla oli kymmenen kilometrin perinteisellä vasta 75:s jääden voittajasta peräti neljä...

Ruotsalaiselta hiihtotähdeltä raju ratkaisu – jättää maajoukkueen

Ruotsin maastohiihdon ykköstähtiin lukeutuva Charlotte Kalla on päättänyt keskittyä tulevaan talveen maajoukkueen ulkopuolella. 28-vuotias olympiavoittaja kertoo tarvitsevansa uutta suuntaa harjoittelulleen. Hän harjoittelee oman valmentajansa kanssa eikä...

Ruotsalaistähti jää pois Salpausselän kisoista

Ruotsin maastohiihdon ykkösnimi Charlotte Kalla ei kisaa tulevana viikonloppuna Lahdessa. Kalla kertoo vetäytymisensä syyksi kovan kisarupeaman. - Olen kilpaillut tällä kaudella paljon. Viikonloppu ja harjoittelu kotioloissa on tärkeää...