Maailman antidopingtoimisto pohtii suuria uudistuksia – tavoitteena lisärahoituksen saaminen

Maailman antidopingtoimisto WADA pohtii nimensä vaihtoa ja muita merkittäviä uudistuksia lisärahoituksen saamiseksi.
Vaikka Venäjän dopingskandaali on ollut yksi urheilun kuumimmista puheenaiheista jo vuosien ajan, eivät WADA:n resurssit ole lähelläkään korkeinta huippuaan.
Antidopingjärjestö on joutunut leikkaamaan tieteellisen tutkimuksen budjettiaan jopa 80 prosenttia viimeisen kymmenen vuoden aikana. Resursseja ohjattiin järjestön muihin toimintoihin.
Tutkimusbudjetin leikkauksista huolimatta WADA:n kokonaisbudjetti kasvoi kahdeksan prosenttia viime vuodesta. Kiellettyjen aineiden vastaiseen työhön on nyt käytössä 32 miljoona dollaria.
Nyt järjestö toivoo kymmenen miljoonan dollarin lisärahoituksen varmistamista vuoteen 2021 mennessä. Tavoite aiotaan saavuttaa uudelleenbrändäämällä järjestön toimintaa.
WADA on pohtinut siirtävänsä fokustaan pelkästä dopingvalvonnasta yleiseen lääkkeiden ja huumeiden väärinkäytön valvontaan urheilun maailmassa ja muussakin yhteiskunnassa.
– Mielestämme mandaattimme menee vähän pidemmälle kuin vain siihen [dopingvalvontaan]. Meillä oli ennen hieman haittaa siitä, että keskityimme pelkästään antidopingiin. Meidän mandaattimme koskee tietenkin lääkkeiden väärinkäyttöä urheilussa, mutta mielestäni liikumme yhä lähemmäksi myös aineiden käyttöä yhteiskunnassa, mikä on vielä isompi ongelma, WADA:n vanhempi toiminnanjohtaja Olivier Rabin kertoi Inside The Gamesille.
Lähde: Inside The Games
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elina Lampelan treenivideo kääntää katseita – seivästähden fanit ällistelivät
- Kyllä nyt kelpaa – Kerttu Niskanen sai käsiinsä melkoisen menopelin
- Wilma Murron tilanteesta lausuttiin kunnon shokkiväite
- Nyt kävi surkeasti – Reetta Hurske murtui kyyneliin
- Suomalainen hiihtoässä ilmoitti uransa päättyneen – sitten tuli yllättävä tieto
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen