Mestarisuosikki Classicista lähti kovia pelimiehiä – Nico Salo: ”Isoja menetyksiä oli meille”
Miesten Salibandyliiga alkaa lauantaina kuuden ottelun voimin. Tampereen Classic on jälleen kerran kiistaton ennakkosuosikki, kun puhutaan mestaruudesta. Joukkue on kuitenkin muuttunut, sillä lähtijöiden puolella on muun muassa huippupelaajat Krister Savonen ja Joonas Pylsy.
Tilalle ryhmään tuli Steelersissä kovia tehoja pyssyttänyt Ville Lastikka. Classic-kapteeni Nico Salo kertoi kauden avaustilaisuudessa joukkueen lähtökohdat kauteen.
– Isoja menetyksiä oli meille. Maailman parhaimpia pelimiehiä Pylsy ja Savonen. Sitten meille tärkeä mies pukukopissa ollut Tino Salminen lähti pois. Se antaa muille pelaajille mahdollisuuksia ottaa sitä sankarin viittaa ja muut äijät voivat ottaa sitä vitsinheittoa pukukopissa, kun ei ole turkulainen enää koko ajan puhumassa päälle. Se on ihan hieno uusi mahdollisuus meidän koko jengille, Salo sanoi kieli poskessa kauden avaustilaisuudessa.
Salo on vaikuttunut lyhyessä ajassa uuden hankinnan pelikyvyistä.
– Lastikka on ihan teräsmies. Hän pelasi ensimmäisen harkkamatsin viime viikolla ja heti pääsi hyvin pelille mukaan. On kyllä hienoa päästä harjoittelemaan sen tasoisen äijän kanssa. Tosi lupaava ja taitava kaveri.
Joukkue aikoo pitää oman pelityylinsä tuoreena.
– Kyllä tässä pyritään, että ei menisi rutiiniksi pelaaminen. Sitä pyritään uudistamaan ja ollaan aktiivisempia ja keksitään uusia jippoja siihen. Kyllä sieltä jotain uusia taktisia asioita tulee. Koitetaan, että ei olla aina sama vanha, Salo totesi.
LUE MYÖS:
- Suomen hiihtonaisen painajainen toteutui – ”Hävettää”
- Sami Jauhojärvi läimäytti oven kiinni – Suomen hiihtoässällä ei asiaa olympialaisiin
- Jari Isometsältä tylyä vihjailua Iivo Niskasesta
- Entinen maajoukkuekaveri sanoi IL:lle suoraan näkemyksensä Krista Pärmäkoskesta
- Uusi aluevaltaus: Annimari Korte teki kovan tempun MM-kisoissa
- Hiihtotähti Jasmi Joensuu teki melkoisen muodonmuutoksen
- Johannes Kläbon kuppi meni nurin – tylyä toimintaa Rukalla
- Suvi Minkkinen veti heti johtopäätöksiään – merkittävä muutos viime kauteen
- Kerttu Niskanen tuli haastattelupaikalle – lausui heti selvät sanat
- Poikkeuksellista sekoilua – Kaisa Mäkäräinen ei voinut käsittää Suomen ampumahiihtotähtien touhua
- Yle: Janne Ahosta odotti koruton näky – johtopäätös oli synkkä
- Poikkeuksellista sekoilua – Kaisa Mäkäräinen ei voinut käsittää Suomen ampumahiihtotähtien touhua
- Suomen hiihtotähti heitti hanskat tiskiin – Virpi Sarasvuon reaktio oli harvinaisen selvä
- Shokkikäänne: Ylen hiihtolähetyksessä tippui uutispommi
- Kerttu Niskanen tuli haastattelupaikalle – lausui heti selvät sanat
- Hiihtonainen näytti ovea – Ville Nousiainen puhui nyt suunsa puhtaaksi Ylellä
- Johannes Kläbo katsoi Iivo Niskasen menoa – lausui IL:lle tylyn tuomionsa
- Johannes Kläbon kuppi meni nurin – tylyä toimintaa Rukalla
- Venäjän hiihtotähti ei voinut käsittää, mitä suomalainen hiihtäjä sanoi hänelle päin naamaa
- Aino-Kaisa Saarisen mitta täyttyi Ylellä – nämä miehet saivat kuulla kunniansa