Pysäyttävä uutinen: Legendaarinen Aulis Väisänen on kuollut – ”Aikaansa huimasti edellä”
Kuva: Juha Tamminen
Hienon uran pelaajana ja pelinjohtajana tehnyt Aulis Väisänen on kuollut.
Miehen pitkäaikainen seura Sotkamo Jymy kertoo pesäpallolegendan kuolemasta Twitterissä.
– Mestareiden tekijä on poissa. Jymyn kasvatti, pelaaja ja pelinjohtaja Aulis Väisänen siirtyi eilen ajasta ikuisuuteen. Hän oli 78-vuotias. Lepää rauhassa, Aulis. Lämpimät osanottomme omaisten suruun.
– Väisänen saavutti Jymyssä pelaajana Suomen mestaruuden 1963 ja toisen mestaruuden Puna-Mustissa 1973. Hänen aikansa Jymyn pelinjohtajana 1981-1985 ja 1987-1991 oli seuran uuden nousun alku ja erityisesti taktisella puolella Väisänen oli aikaansa huimasti edellä.
– Kaksinkertainen vuoden pelinjohtaja valmensi Jymyn mestaruuteen vuonna 1990. Tuosta mestaruudesta alkoi edelleen jatkuva menestysputki, kirjoitti Jymy.
Twiitti tästä.
Mestareiden tekijä on poissa.
Jymyn kasvatti, pelaaja ja pelinjohtaja Aulis Väisänen siirtyi eilen ajasta ikuisuuteen. Hän oli 78-vuotias.
Lepää rauhassa, Aulis. Lämpimät osanottomme omaisten suruun.
#pesis
Jymyn kasvatti, pelaaja ja pelinjohtaja Aulis Väisänen siirtyi eilen ajasta ikuisuuteen. Hän oli 78-vuotias.
Lepää rauhassa, Aulis. Lämpimät osanottomme omaisten suruun.
#pesis
LUE MYÖS:
- Jonna Sundlingilta huolestuttava tunnustus ennen MM-talvea
- Kulissipaljastus: Wilma Heltelä nukkui pommiin MM-kisoissa – aamulla alkoi melkoinen operaatio
- Suomalaisaituri teki suuren elämänmuutoksen – ”Tuntuu ekaa kertaa tosi oikeelta”
- Entinen pikajuoksija Annimari Korte valittiin MM-kisoihin – erikoinen yksityiskohta paljastui
- Silja Kosonen joutuu maahan, jossa ei voi olla oma itsensä
- Mullistaako tämä superpuku yleisurheilun? Uusi keksintö kuohuttaa urheilumaailmaa
- Uskomaton suomalaishetki MM-kisoissa – pitkän odotuksen jälkeen kultaa!
- Fifan huipulla muhii jättikohu – Gianni Infantinon rahavirroista vakavia väitteitä
- Erik Kulstad paljasti Suvi Minkkisen hurjan muutoksen – tekniikassa oli isoja puutteita
- Nuorten maailmanmestari – seuraava suomalainen olympiavoittaja?
- Paina nimi mieleen! Krista Pärmäkosken suojatti huippukunnossa hiihtokauden alla
- Emma Tainio: uusi aluevaltaus!
- Onko tässä maastohiihdon seuraava suomalaistähti?
- Porin ennätysnainen jättää kilparadat taakseen – nyt hän paljastaa, miksi ura päättyi
- Erik Kulstad paljasti Suvi Minkkisen hurjan muutoksen – tekniikassa oli isoja puutteita
- Olympiavoittaja paljastaa ampumahiihdon mustan hevosen – valtataistelu kiristyy
- Alisa Vainion valmentaja paljasti erikoisen harjoitusmallin – näin huiput näyttävät esimerkkiä
- SK: Toni Nieminen tekee paluun hyppyrimäkeen – valmentajalta hurja ennustus
- Reetta Hurske puhui suunsa puhtaaksi urheilumaailman kääntöpuolesta
- Nooralotta Nezirin elämä koki suuren muutoksen – näpäytti samalla epäilijöitään
