Norjalainen maailmanmestari kiehuu kanssakilpailijan käytöksestä Tou de Skillä! – ”Hän pilasi päiväni”
Iivo Niskanen oli 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kuningas myös Tour de Skillä.
Suomalainen hiihti vakuuttavaan voittoon Sveitsin Lenzerheidessa. Venäjän Aleksandr Bolshunov oli toinen ennen Norjan Pål Golbergia.
Norjan Sjur Röthellä ei ollut sen sijaan paras päivä. Mies sijoittui lopulta vasta 25:nneksi ja purki raivoaan kilpailun jälkeen Ireneu Esteve Altimirasille. Andorralainen nimittäin kaatoi kolminkertaisen maailmanmestarin kumoon kesken kilpailun.
40:nneksi sijoittunut Altimiras sai tilanteesta varoituksen.
– Hän pilasi päiväni. Juuri nyt se tuntuu kamalan ärsyttävältä. Hän taklaa minut, ja kisani on ohi. Tämä on ärsyttävää. Panokset Tour de Skillä ovat osaltani isot ja minulla oli toiveita hyvästä sijoituksesta, Röthe latasi Expressenin mukaan.
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö